Menu

Kokoustarjoilut

Kokoustarjoilut

Sokos Hotellien kokoustarjoilut ovat täynnä energiaa

Hyvä ruoka on tärkeä osa kokouspäivän antia ja päivän tauottamista. Kaikki kokouksiin osallistuneet tietävät sen tunteen, kun odotetaan pääsyä valmiin pöydän ääreen katsomaan, mitä kaikkea onkaan tarjolla.
 
Ruoalla on roolinsa myös suorituskyvyn ylläpidossa. Kokousjärjestäjän kannalta on tärkeää, että kaikkien akut riittävät päivän loppuun asti. Hyvän ruoan äärellä mieli lepää, siksi haluamme tarjota ravitsevan ruoan lisäksi pientä hemmotteluakin.
 

Monipuolinen kokouslounas

Kokouslounaalle katetaan runsas, värikäs salaattipöytä, joka koostuu niin vihreistä salaateista, vihanneksista kuin ruokaisista salaattiversioista proteiineineen. Tarjolla on lisäksi kaksi lämmintä vaihtoehtoa, eikä kahvin kanssa tarjoiltavaa pientä makeaakaan ole unohdettu.
 

Tärkeät tauot

Taukoja tarvitaan pitkin kokouspäivää. Sokos Hotelleissa kokouksen aamukahvi koostuu hotelliaamiaisen parhaista paloista leipineen, jugurtteineen ja granoloineen. Runsaamman vaihtoehdon päivän alkuun tarjoaa hotellin buffetaamiainen.
 
Iltapäivän kahvitorille katetaan vanhan hyvän säännön mukaan "sen seitsemää sorttia", joista kukin vieras valitsee itselleen mieleisimmän taukoherkun; on se sitten popcornia, tuoretta pullaa, makeinen tai hedelmä.
 
 

Mitä rentouttavampi ruokahetki, sitä paremmat ideat.