Petri Isomäki
28.10.2018

Vauhdilla ja kehittyen uuteen vuoteen

Vuonna 2018 molempien hotelliketjujemme, Sokos Hotellien ja Radisson Blu Hotellien sekä ravintoloittemme, myynnit kehittyivät positiivisesti. Siitä suuri kiitos kuuluu asiakkaillemme. Panostamalla jatkuvasti toimitilojemme uudistamiseen ja korkeaan palvelutasoon, varmistamme hyvän kehityksen jatkossakin.
 
Kehitystyötä teemme yhdessä teidän kanssanne. Niinpä uusi vuosikin aloitettiin toteuttamalla asiakkailtamme kuultuja toiveita. Tammikuussa lanseerasimme Suomen edistyksellisimmän hotellisovelluksen, kovin odotetun palvelun. Sokos Hotels -sovellusta ladattiin ensimmäisellä viikolla yli 2 000 kertaa. 
 
S-Card-kanta-asiakasohjelman jäsenet saivat ensimmäisinä käyttöönsä liikematkailijan elämää helpottavan mobiilisovelluksen. Jo ensimmäisellä viikolla applikaatio sai runsaasti myönteistä palautetta helppokäyttöisyydestä ja toimivuudesta. Kehitysehdotuksiakin on tullut, ja niiden pohjalta työ jatkuu.  Samalla kun suunnittelemme jo seuraavia uusia ominaisuuksia ja palveluita, kehitämme sovellusta siten, että se on jatkossa saatavilla myös asiakasomistajille. 
 
Uudistuneet hotellimme kiinnostavat. Niin helsinkiläisen Original Sokos Hotel Presidentin uudistustyö kuin vantaalaisen Break Sokos Hotel Flamingon mittava laajennustyö ovat nyt valmiina. Lisäksi, helpottaaksemme asiakkaidemme yhteyksiä lentokentälle ja läheiselle Aviapoliksen juna-asemalle, käynnistimme asiakkaiden toiveista oman shuttle bus -yhteyden hotellin ja lentokentän välille. Break Sokos Hotel Flamingosta tuli uudistuksen myötä todellinen lentokenttähotelli, joka erottuu muista luikuisilla palveluilla.
 
Olemme myös iloisia kolmesta uudesta Sokos Hotellista, jotka avautuvat seuraavan vuoden aikana Turkuun ja Helsinkiin. Lue lisää hotelleista tästä uutiskirjeestä.
 
Odotamme tästäkin matkailuvuodesta vilkasta. Heinäkuussa Suomi aloittaa EU-puheenjohtajamaana ja tiedossa on myös monia isoja tapahtumia. Maamme kiinnostaa kansainvälisesti yhä enemmän, mikä näkyy meilläkin ulkomaisten vieraiden määrän merkittävänä kasvuna. Lähilomailu kiinnostaa. Kannustankin kaikkia kotimaan matkailuun, se on vastuullinen valinta.
 
Kiitos hyvästä viime vuodesta, tehdään tästä vuodesta vielä parempi! Ja jos sinulla on toiveita meille, ota ihmeessä yhteyttä. Sähköpostiosoitteeni on alla.  
 
Petri Isomäki
Myyntijohtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus
petri.isomaki@sok.fi