HEYMO 1 -hotelli merellisessä Keilaniemessä täytti vuoden
Vuosi sitten huhtikuussa Espoon Keilaniemeen osaksi suuryritysten pääkonttoreiden muodostamaa rannikkoaluetta avautui Sokos Hotels -ketjun uusi Heymo 1 -hotelli. Uudenlainen digitaalisia palveluratkaisuja hyödyntävä hotellikonsepti on otettu ilolla vastaan, ja sinne ovat löytäneet erityisesti it-ammattilaiset sekä kansainväliset asiakkaat. Myös nuoria asioi hotellissa Sokos Hotellien keskimäärää enemmän. Hotellitoiminnan lisäksi Heymo toimii myös S-ryhmän hotellikehityksen testialustana.
Sokos Hotellit avasi huhtikuussa 2022 Espoon Keilaniemeen uuden hotellikonseptin ensimmäisen hotellin Heymo 1:n. Ensimmäisen vuoden aikana Heymoon ovat löytäneet tiensä erityisesti teknologia- ja it-alan yritysmatkustajat Suomesta ja ulkomailta. Kansainvälisten asiakkaiden määrä onkin Heymossa hotelliketjun keskiarvoja korkeammalla tasolla.
"Tämäntyyppiset hotellikonseptit ovat ulkomaisille asiakkaillemme maailmalta tuttuja, vaikka meille Suomessa vielä uutta. Sijainti on heille erinomainen, sillä kaikki Keilaniemen yritykset ovat lähellä, ja metro vie nopeasti Helsingin ytimeen. Lisäksi asiointi Heymossa on nopeaa ja helppoa, ja meillä on henkilökunta paikalla auttamassa ympäri vuorokauden. Myös edullinen hinta tietysti puhuttelee, varsinkin nyt kun yleinen kustannustaso on noussut", Heymo 1:n päällikkö Jarmo Ritala kuvailee.
Hotellin modernit digipalvelut, edullisuus ja sijainti, josta on helppo liikkua niin työtapaamisiin kuin vapaa-ajan aktiviteetteihin houkuttelevat myös nuoria, erityisesti 25–34-vuotiaita keskimääräistä enemmän. Tulevasta kesästä odotetaankin Heymossa vilkasta.
"Vapaa-ajan asiakkaat ovat löytäneet ilahduttavasti Heymoon ensimmäisen vuoden aikana. Keilaniemessä ja Tapiolassa on lähellä paljon mielenkiintoista nähtävää, ja merellinen Espoo rantoineen ja vesipuistoineen löytyy aivan kivenheiton päästä. Metrolla hurauttaa Helsingin keskustaan 10 minuutissa", Jarmo Ritala vinkkaa.
Suomalaisia innovaatioita ja uutta teknologiaa
Paitsi hotellina, Heymo 1 toimii myös S-ryhmän hotellikehityksen testialustana. Heymossa käytetyt check in -automaatit auttavat nopeuttamaan asiointia myös muissa Sokos Hotelleissa. Uutta teknologiaa ovat myös älykaapit, joita on Heymossa aulassa sekä käytävillä. Suomalaiset Selflyn kaapit ovat korvanneet perinteiset minibaarit. Heymossa älykaapeista saa esimerkiksi kosmetiikkatuotteita, naposteltavaa sekä aamiaista ympäri vuorokauden.
Lisäksi Heymo-huoneista löytyy suomalaiset Tablebedit, jotka voi muuntaa kokouspöydäksi tai sängyksi tarpeen mukaan.
"Teemme paljon yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja etsimme jatkuvasti uusia tapoja parantaa hotellikokemustamme. Aalto Yliopiston opiskelijat tekivät kurssitöinään ehdotuksia Heymon palvelujen kehittämiseen – saimme todella hyviä ideoita, joita otamme varmasti käyttöön." Ritala kertoo.
Seuraavaksi Heymon avulla testataan tekoälyn hyödyntämistä hotellisuunnittelussa.
"Olemme antaneet tekoälylle ohjeen suunnitella parannuksia Lucky You -huoneeseen. Ensimmäiset visualisoinnit ovat näyttäneet todella lupaavilta, ja odotan mielenkiinnolla, miten laajasti niitä voimme jatkossa hyödyntää, nykyisissä tai tulevissa hotelleissamme", kehityspäällikkö Jukka Kaartinen kertoo.
Lisätietoja:
Jarmo Ritala, Lead Fixer, Heymo 1 by Sokos Hotels, jarmo.ritala@sok.fi, +358 50 596 8338
Jukka Kaartinen, kehityspäällikkö, Sokos Hotels, jukka.kaartinen@sok.fi, + 358 10 7682764
Pekka Haverinen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Sokotel, pekka.haverinen@sok.fi, +358 40 752 9852
Heymo 1 lyhyesti
Heymo 1 on Sokos Hotellien ensimmäinen flexible service -hotelli. Edullisessa ja laadukkaassa hotellissa asiointi on joustavaa ja asiakas maksaa vain siitä, mitä tarvitsee. Suunnittelussa on painotettu asiakkaille tärkeimpiä asioita, kuten hyviä unia. Jokaisesta huoneesta löytyy Familonin Heymoon räätälöity sänky. Heymossa sisään ja ulos kirjaudutaan automaateilla ja asiakkaiden viihtyvyydestä huolehtivat fixerit, jotka palvelevat vuorokauden ympäri. Yhtä Heymon huoneista, Lucky you -huonetta, ei voi lainkaan varata. Uniikki huone arvotaan joka päivä hotellin vieraiden kesken.
Sokos Hotels – tehtävänä onnellistaminen
Sokos Hotels on 45 hotellista koostuva suomalainen hotelliketju. Ketjun neljä eri hotellityyppiä tarjoavat yksilöllisen hotellikokemuksen jokaiselle. Original-hotellit tunnetaan sydämellisestä palvelustaan ja keskeisistä sijainneistaan, Break-hotellit tarjoavat rentouttavaa irtiottoa arjesta ja uniikkien Solo-hotellien korkea laatu näkyy niin palvelussa kuin hotellien puitteissakin. Uudessa Heymo-hotellityypissä maksat vain siitä, mitä kulloinkin tarvitset. Ensimmäinen Heymo by Sokos Hotels hotelli avataan Espoon Keilaniemeen keväällä 2022.
Sokos Hotels on valittu Suomen vastuullisimmaksi, arvostetuimmaksi ja luotetuimmaksi hotelliketjuksi useana vuotena peräkkäin, myös tänä vuonna. Ketjun hotelleja on Suomessa ja Virossa. Kaikilla Sokos Hotelleilla on Green Key -ympäristötunnus. Sokos Hotels tarjoaa ensimmäisinä mahdollisuuden kompensoida hotelliyön hiilipäästöt.