
Green Key -sertifikaatti jälleen Original Sokos Hotel Arinaan
Teemme joka päivä tekoja ympäristön ja puhtaamman matkailun puolesta.
Huoneista ja hotellin käytäviltä löytyvät kierrätysroskikset, aamiaisella on tarjolla lähiruokaa ja hävikistä muistutellaan nätisti.
Hotellin shopissa on myynnissä paikallisia tuotteita ja käsityöläisten luomuksia, ja siivousväliin voi itse vaikuttaa. Lainaamme majoittujille polkupyöriä veloituksetta.
Viime vuonna valmistuneessa huoneuudistuksessa kierrätys on ollut kantava teema, huoneuudistus on tehty yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Vanhoista verhoista on tehty hiusdonitseja yhteistyössä Nuorten työpajan kanssa, matkalaukkutelineet on kunnostettu ja saatu jälleen käyttöön sekä tuoleja on verhoiltu uudelleen.
Teemme myös vuosittain lahjoituksia paikalliisille hyväntekeväisyysjärjestöille. Hope ry Oulu:lle teemme joulun alla lahjoituksia ja toimimme keräyspisteenä. Tänä vuonna olemme mukana myös koulukiusaamisen vastaisessa tempauksessa, Pro Morte-tapahtumassa sekä Lastenlaulukadulla. Lastenlaulukadun tuotot lahjoitettiin paikalliseen hyväntekeväisyystyöhön. Pro Morte puolestaan tukee lasten ja nuorten mielenterveystyötä.
Meidän Green Key - vinkit tulevat tässä:
- Juo puhdasta hanavettä Oulun vesi on puhdasta ja hyvää. Huoneista löytyy lasit ja ravintoloissa vesi tulee pöytiin kannuissa.
- Suosi lähiruokaa ravintolassa ja aamiaisella. Vaikka seisova pöytä notkuukin herkuista, kasaa lautaselle ensin pienempi määrä ja ota lisää jos vielä jaksat.
- Anna lahjaksi ja koe itse elämyksiä Perinteisten tavaralahjojen sijaan suosi lahjakortteja, ravintolaillallisia ja hemmotteluviikonloppuja.
- Hyppää pyörän päälle tai käytä julkisia kulkuvälineitä. Tutustu Oulun kaupunkikulttuuriin, nauti livemusasta ja suosi kivijalkamyymälöitä ja käsityöpuoteja. Kirppareita löytyy kaupungista monta.
- Retkeile lähikohteissa Lähimatkailu on nyt in, ja kaupungistamme löytyy upeita retkeilykohteita läheltä ja kauempaa. Hotellin vastaanotossa on koottuna kansio, jossa on vinkattuna parhaimmat lähikohteet.
Valitsemalla Green Key -merkityn hotellin olet mukana edistämässä vastuullista ja kestävämpää matkailua. Kiitos että välität!
Lisätietoja Sokos Hotels Green Key-ympäristöohjelmasta