Menu

Elena Mindru Finnecton feat. Adam Baldych konsertoivat Kuopiossa

alk. 25 € 
/hlö

Upea jazzlaulaja Elena Mindru konsertoi Kuopiossa, Original Sokos Hotel Puijonsarven Puikkarissa pe 5.11.2021  kera Finnection-yhtyeensä , jossa vierailevana solistina kuullaan Euroopan tunnetuimpiin jazzviulisteihin lukeutuvaa Adam Baldychia Puolasta. Yhtye soittaa upouutta eurooppalaista jazzia Elena Mindrun uudelta levyltä "Hope".

Kansainvälisen tason jazzlaulaja Elena Mindru on elävöittänyt suomalaista musiikkielämää jo lähes vuosikymmenen ajan karismaattisella esiintymisellään. Hän saavutti toisen sijan ja yleisöpalkinnon Shure Voice Competitionissa Sveitsin Montreuxissa vuonna 2012, ja sai tavata legendaarisen tuottajan Quincy Jonesin. Sen jälkeen ura onkin ollut nousujohteinen. Elena on luonut suomesta käsin kansainvälisen uran, joka on vienyt häntä esiintymään ympäri maailmaa muun muassa sinfoniaorkestereiden ja big bandien solistina.

Elokuussa 2021 julkaistu "Hope" on Montreux Jazz Voice -kilpailussa palkitun jazzlaulajan Elena Mindrun neljäs albumi. Yhtyeen nimi Finnection symboloi erityistä yhteyttä kansainvälisesti konsertoivan yhtyeen instrumentalistien ja laulusolistin välillä. Illan aikana kuultavat sävellykset ovat suurimmilta osin Mindrun sekä pianisti Tuomas J. Turusen käsialaa muutamia tyylikkäästi valittuja lainakappaleita unohtamatta.

"Hope" -levyllä on ajankohtainen teema, jossa käsitellään ihmiskunnan tulevaisuuden näkymiä muuttuvassa ekologisessa ympäristössä sekä globalisaation mukanaan tuomia haasteita. Kappaleiden tekstit maalaavat unenomaisia näkyjä tulevaisuudesta. Näköpiirissä on uhkia, mutta myös ihmiset yhdistävää elinympäristömme arvostusta ja vaalimista. Kokonaisuutta leimaa positiivinen lähestymistapa maailmaa ravistelevaan ekokriisiin: ongelmat ovat ratkaistavissa, jos toimiin ryhdytään heti riittävillä resursseilla. Lapset edustavat levyn musiikissa parempaa tulevaisuutta sekä heitä, joita nykypolvien on ajateltava ratkaisuja tehdessään. Kokonaisuus vetoaa järjen lisäksi tunteisiin. Kaksi laulua kertoo rakastavin sävyin esityksen solistien omista lapsista. Näissä sävelissä henkilökohtainen kokemus kohtaa globaalit haasteet. Albumin sanoma korostaa toivon merkitystä kriisien ja erilaisten uhkakuvien aikakautena, ja valaa uskoa parempaan tulevaisuuteen koko ihmiskunnalle.

Kokoonpano:
Elena Mindru, laulu, sävellykset ja sanoitukset
Adam Baldych, viulu ja renessanssiviulu
Tuomas J. Turunen, piano ja sävellykset
Oskari Siirtola, basso
Anssi Tirkkonen, rummut

Konsertti on osa Suomen Jazzliiton yhteistuotantokiertuetta.

 

Liput 25 € S-Etukortilla (norm. 28€). Hinta sisältää ohjelman sekä  naulakkomaksun.

Puikkarin ovet iltaan avataan klo 18:30. Konsertti alkaa klo 19:15.

Suosittelemme lämpimästi vieraitamme varaamaan suosittuun iltaan paikat ennakkoon sekä saapumaan Puikkariin hyvissä ajoin ennen konsertin alkua paikalle.

Ennen Puikkarin konserttia Original Sokos Hotel Puijonsarven Lobbyssa paikallinen pianotaiteilija Juho Kela klo 17-19.

 

Tiedustelut ja varaukset:

Original Sokos Hotel Puijonsarvi,

Minna Canthin katu 16, 70100 Kuopio
Puh./ Tel. +358 (0)10 7629 500 (0,0835 €/puhelu + 0,1209€/ min)
sales.peeassa@sok.fi

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Tarjous voimassa näissä hotelleissa

Original Sokos Hotel Puijonsarvi

Tutustu hotellityyppeihimme

Edut S-Etukortilla

Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone
Kirjautuneelle asiakasomistajalle vieläkin paremmat hinnat!
Saat edut käyttöösi kirjautumalla S-käyttäjätilillä verkkosivuillemme.
Kirjaudu sisään
Näin voit varata huoneita S-Card-asiakkaana sekä tarkastella ja päivittää omia tietojasi.