Kategoriatunnus_Break
GTR TOUR 2020

Bomba LIVE: GTR Tour 2020

alk. 22 € 
GTR-tour 15-vuotisjuhlakiertueella maaliskuussa 2020 tarjolla huikea kattaus! Osta ennakkoliput tai varaa edullinen omistajan majoituspaketti Break Sokos Hotel Bombaan.
 
Kiertueella kolme toisiaan täydentävää eri tyylistä kitaristia soittavat oman noin 45 minuutin settinsä. Illan päättää yhteinen jamisessio. GTR-tourin itseoikeutettuna isäntänä toimii tapahtuman luoja ja yksi illan huippukitaristeista, Jartse Tuominen.
 
Jartse Tuominen on perustanut GTR-tour kiertueen vuonna 2005. Hänen kanssaan kitarakiertueella ovat soittaneet mm. Erja Lyytinen, Marzi Nyman, Heikki Silvennoinen, Ben Granfelt, Pepe Ahlqvist, Costello Hautamäki. Ympäri maailmaa keikkaileva Tuominen on soittanut uransa aikana yhdessä esimerkiksi Augie Meyersin, Rusty Wierin, Joe Satrianin, The Doobie Brothersin ja Jackson Brownen kanssa. Untold Stories -albumi keräsi kiitosta kriitikoilta maailmalla.
 
Douglas Blair (USA), Bostonista kotoisin oleva ja viisi vuotta Suomessa asunut mies tunnetaan parhaiten W.A.S.P-yhtyeen kitaristina. 
 
Dave "Isokynä" Lindholm on suomalaisen bluesin isä, kitaristi ja laulaja-lauluntekijä, joka on oman pitkän uransa lisäksi esiintynyt monien muiden nimekkäiden artistien kanssa. Lindholmin tunnetuimpia kappaleita ovat "Pieni ja hento ote", "Jazzikansa tulee", "Sitähän se kaikki on", "Kaikki menee seinään", "Joo, joo, mä rakastan sua", "Sataa & 22" ja "Annan kitaran laulaa vaan".
 
 
Liput 22 e ennakkoon, ovelta 25 e.
Hintaan sis. narikkamaksu.
 
Tapahtuma K-18.
 
Omistajan edullinen majoitus+lippupaketti

Break Sokos Hotel Bomba, Nurmes

alk. 58,00 €/hlö/vrk/2 hh S-Etukortilla 

 
Varaukset: www.sokoshotels.fi varauskoodilla BGTR2020 tai puh. 010 7830 450. Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon: 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min. 
 
Hinta on vapaa-ajan alkaen-hinta S-ryhmän omistajille. Tuotteita rajoitettu määrä. Paketti maksetaan varausvaiheessa ja sitä ei voi peruuttaa kuluitta.
Alkaen-hinta karjalaiskylän hirsirivitalojen huoneissa (economy), kylpylähotellin standardhuoneissa hinta on 75 e/hlö/vrk/ 2 hh:ssa)
 
Tervetuloa!

Tarjous voimassa näissä hotelleissa

Break Sokos Hotel Bomba

Tutustu hotellityyppeihimme

Edut S-Etukortilla

Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone