Etusivu

Kesäteatteria Bomballa

Ulkotapahtuma maaseudulla, jossa yleisö on kokoontunut puurakenteisten talojen väliselle piha-alueelle. Etualalla punaisia ja keltaisia kukkia.

Bomban kesäteatteriin Kalevalasta inspiroitunut musiikkinäytelmä kesällä 2026

Bomban kesäteatterissa Nurmeksessa nähdään kesällä 2026 musiikkinäytelmä ’Sisko’, joka ammentaa inspiraationsa Kalevalan naishahmoista ja karjalaisesta kansanperinteestä. Kesäteatteriesityksen ohella Bomballe avautuu kesäksi Kullervon tarina -elokuvan lavasteisiin pohjautuva Kalevala-teemainen elokuvakylä elämysillallismahdollisuuksineen.

Kesäteatterin musiikkinäytelmä, uusi Kalevala-kylä ja Bomban perinteinen karjalaiskylä muodostavat Bombasta ainutlaatuisen kulttuurimatkailukohteen hyvinvointi- ja aktiviteettilomailun rinnalle.

Musiikkinäytelmä Siskon ensi-ilta on 26.6.2026. Pielisen rannalla sijaitsevassa Bomban kesäteatterissa on 400 paikkaa. Lipunmyynti alkaa 28.2.2026.

Näytelmässä Kalevalan aiheet kohtaavat nykypäivän

Kalevalan naishahmoihin sekä karjalaisiin kansanperinteisiin ja -lauluihin pohjautuva Sisko-musiikkinäytelmä vie mukanaan ajattomalle tutkimusmatkalle kohti naiseuden monimuotoista voimaa.

Kolmesta sisaruksesta keskimmäinen, Annukka, on menossa naimisiin viikonloppuna. Häiden aattona sisarukset ovat kokoontuneet lapsuudenkotinsa ullakolle etsimään morsiamelle ‘jotain vanhaa’. Suvun jäljiltä löytyvät aarteet inspiroivat siskoksia tarkastelemaan omia, keskenään hyvin erilaisia elämiään ja kysymään itseltään: mitä minä haluan?

Näytelmässä kuullaan tuttuja kansanlauluja ja tekijöiden omia sävellyksiä sekä nähdään vauhdikkaita tanssinumeroita. Tunnelmat vaihtelevat kaihoisista koomisiin.

Käsikirjoituksen ovat tehneet näyttelijäkollegat Meeri Sarjasto, Vilja Kaarento ja Saimi Somerto, kaikki myös esiintyvät näytelmässä. Ohjaus on Saimi Somerton, jolle työ on ohjausdebyytti. Lavalla nähdään myös muusikot Jussipekka Jyväsjärvi ja Severi Soisalo.

Lieksasta kotoisin oleva pop-jazzlaulaja, näyttelijä ja musiikkipedagogi Meeri Sarjasto iloitsee mahdollisuudesta elävöittää alueen kulttuuritoimintaa karjalaisuusteemojen kautta yhdessä työryhmänsä kanssa.

Kalevala-teema näkyy, tuntuu ja maistuu Bomballa laajasti

Kalevalainen teema tulee näkymään Bomballa kesällä 2026 paitsi kesäteatterissa myös uudessa Kalevala-kylässä ja kylän elämysillallisissa.

”On innostavaa tuoda Kalevala-teemaa näin mittavasti esiin Bomballa! Antti J. Jokisen ohjaaman Kullervon tarina -elokuvan myötä kiinnostus Kalevala-aihetta kohtaan on kasvanut todella paljon, ja saamme varauskyselyjä lähes päivittäin niin yksittäisiltä matkailijoilta kuin ryhmiltä”, kertoo Break Sokos Hotel Bomban hotellinjohtaja Sanna Tenhunen.

”Kesäteatteri on yksi suomalaisen kesän ikonisimmista elämyksistä. Me haluamme tarjota laadukasta teatteria sekä paikallisille että matkailijoille ja vahvistaa Bomban asemaa kulttuurimatkailukohteena. Nuorten ammattilaisten muovaamalla Kalevala-aiheella odotan melko täysiä katsomoja. Break Sokos Hotel Bomba vuonna 2023 valmistuneine maisemasiipineen tarjoaa kulttuurin oheen laadukkaat spa-, majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalvelut vieraillemme”, Tenhunen jatkaa.

Kesäteatterin näytökset:
26.6. Klo 18 / 27.6. Klo 15 / 3.7. Klo 18 / 4.7. Klo 15 / 5.7. Klo 15

Lipunmyynti täältä >>>

Lipunmyynti ryhmille: sales.karelia@sokoshotels.fi 020 1234 660

Lippujen hinnat:
Aikuiset 25 € / Lapset 4–12 v. 5 € / Ryhmät (min. 11hlö), 23 €/henkilö

Bomban kesäteatteri sijaitsee Bomban karjalaiskylässä Pielisen rannalla Nurmeksessa (Tuulentie 6, Nurmes).

Lisätietoja:

Sanna Tenhunen, hotellinjohtaja, Break Sokos Hotel Bomba, sanna.tenhunen@sok.fi,
puh. 050 301 0419

Meeri Sarjasto, teatterin yhteyshenkilö, meerisarjasto@gmail.com, puh. 040 542 6774

Tietoa Kalevala-kylän elämysillallisista täältä >>>

Sisko-musiikkinäytelmän tekijät:

Meeri Sarjasto – Pohjois-Karjalasta Lieksasta kotoisin oleva pop/jazz-laulaja, näyttelijä ja musiikkipedagogi, jonka kiinnostus musiikkiin kulkee yli genrerajojen. Alun perin viulun kautta musiikin pariin löytäneellä onkin sydämessään erityinen paikka myös kansanmusiikille. Hänen karjalaiset juurensa juontavat isovanhemman kautta Suojärvelle. Sarjastoa on nähty muun muassa teatterin lavoilla, erilaisten kokoonpanojen solistina sekä lauluvalmentajana

Saimi Somerto (ohjaus) – helsinkiläinen näyttelijä, kirjoittaja, tanssija ja laulaja, joka on kerännyt sekä oppia että monipuolista repertuaaria niin Suomesta, Englannista kuin Italiastakin. Bomban lisäksi Saimin voi nähdä ensi kesänä Edinburgh Fringe -festivaaleilla Commedia dell'arten parissa.

Vilja Kaarento – musikaalialalle suuntautunut helsinkiläinen näyttelijä, laulaja ja käsikirjoittaja. Karjalaisuus kulkee hänellä verissä molempien vaariensa kautta. Vilja on yhdessä Saimi Somerton kanssa aiemmin käsikirjoittanut Yonan musiikkiin pohjautuvan musikaalin Kultavehka, jonka ensimmäinen demoversio nähtiin Suomen musiikkiteatterifestivaaleilla kesällä 2025.

Lavalla myös:

Jussipekka Jyväsjärvi on multi-instrumentalisti, joka on tunnettu lukuisista eri kokoonpanoista genrerajoihin katsomatta. Tällä hetkellä JP mm kiertää lavoja tanssiorkesteri Humun riveissä ja on vakioesiintyjä vuosittaisilla Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.

Severi Soisalo on kitaristi ja basisti, joka työskennellyt aikaisemmin Soisalon Juhlaorkesterissa ja muissa eri kokoonpanoista, sekä jyväskyläläisen Teatteri Kulissin bändissä. Hän toimii Bomban kesäteatterissa kesällä 2026 musiikkiteknikkona ja muusikkona.