Historia
Elettiin vuotta 1952, kun hotellitilat avautuivat kolmetoista vuotta kestäneiden rakennustöiden jälkeen. Vaakunan avajaisia vietettiin 10.6.1952 Helsingin Olympialaisten alla. Olympialaisten aikaan olympiavieraat majoitettiin uuteen hotelliin. Vuonna 1957 koko ylin kerros liitettiin Ravintola Vaakunaan, joka oli avattu 10 vuotta aikaisemmin. Vuonna 1968 avautui hotellin toiseen kerrokseen aulabaari ja kymmenenteen kerrokseen Terassibaari.
Hotellin ensimmäinen laajennustyö tehtiin vuonna 1969, kun kuudenteen kerrokseen tehtiin uusia hotellihuoneita. Ravintola Pika-Pala muuttui Ravintola Vaakunan Grilliksi vuonna 1971. Ylimmän kerroksen terassilla järjestettiin maailmanlaajuisestikin huomiota saaneet parvekehiihdot ennen Sapporon talviolympialaisia vuonna 1972.
1980-luvulla valmistuivat hotellin laajennustyöt sekä viides kerros. Hotellin kuudennesta kerroksesta tehtiin vuonna 1986 Business Class, jossa oli oma vastaanottonsa. Yökerho Sky Bar avasi ovensa vuonna 1983 Terassibaarin paikalle. Hotellin aula entisöitiin vuonna 1988.
1990-luvulla Vaakunassa tehtiin korjaus- ja remontointitöitä. Memphis avasi ovensa Piccadillyn paikalle vuonna 1993 ja Memphis Coffee House aloitti toiminnan vuonna 1997. Ylimmässä kerroksessa valmistui remontti tammikuussa 1996 ja se avattiin 10th Floor nimellä. 2000-luvulla 10th Floorista tehtiin ravintola Loiste sekä toteutettiin hotellin saneeraus vanhaa kunnioittaen, sillä rakennus on Museoviraston suojelukohde.