Tekemistä ja nähtävyydet Helsingissä


Helsingissä riittää aina mielenkiintoista nähtävää, viivyitpä kaupungissa yhden tai useamman päivän. Kaikki ydinkeskustan palvelut ja nähtävyydet sijaitsevat lyhyen matkan päässä hotelli Tornista.

Alle on koottu muutamia suosittuja paikkoja Tornin lähistöltä, jotka toimivat myös mukavana kävelylenkkinä, jonka pituus on noin 3 kilometriä.

Esplanadin puisto

Esplanadin puisto on Suomen tunnetuin puisto ja suosittu ulkoilu ja oleskelupaikka. Kesäisin puisto on suosittu piknikpaikka ja Espan lavalla voi kuunnella musiikkiesityksiä.

Keskellä puistoa sijaitsevat neljä historiallista kioskia, joista vanhin on peräisin vuodelta 1893. Puiston Kauppatorin puoleisessa päädyssä sijaitsee yksi Helsingin historiallista ravintoloista, Ravintola Kappeli, joka valmistui 1867. Esplanadin puiston länsipäähän on Tornilta matkaa vain 300 metriä. Puistoa pitkin pääset kävelemään aina Kauppatorille saakka.


Kauppatori

Kauppatori sijaitsee Eteläsatamassa Esplanadin puiston päässä. Pysähdy torikahveille tai jäätelölle ja ihaile ohikulkevia laivoja. Kauppatorilla myydään perinteisten toriherkkujen lisäksi matkamuistoja ja käsitöitä ja se on suosittu turistikohde Helsingissä.

Kauppatorilta lähtee lautta Suomenlinnaan ympäri vuoden. Kesäaikaan torilta pääsee lautalla myös mm. Korkeasaareen, Helsingin saaristoristeilyille sekä merimatkalle Porvooseen.

Tori on avoinna avoinna ma-pe 06:30–18, la 06:30-16, su 10-17.

 

Vanha Kauppahalli

Vuonna 1889 avattu Vanha Kauppahalli on ensimmäinen Helsingin kauppahalleista. Samalla kun nautit kauppahallin tunnelmasta, voit pysähtyä kojuihin tekemään ostoksia. Löydät täältä takuulla tuoreet ja korkealaatuiset tuotteet, kuten vihannekset, lihat, kalat ja vastaleivotut leivät.

Kauppahalli on myös erinomainen ruokapaikka, josta löydät useita mielenkiintoisia kahviloita ja ravintoloita. Lisäksi siellä sijaitsee Suomen pienin Alko, joka on sekin eräänlainen nähtävyys. Vanha kauppahalli sijaitsee Etelärannassa hyvien kulkuyhteyksien päässä, Kauppatorin vieressä.

Vanha Kauppahalli on avoinna ma-la klo 8–18.


Allas Seapool

Kauppatorin kupeessa sijaitseva Allas Seapool on suosittu kohde niin paikallisten kuin turistien keskuudessa. Merikylpylä kutsuu nauttimaan Itämerestä ainutlaatuisella tavalla.

Altaalla on kolme saunaa, kaksi lämmitettyä makean veden allasta sekä yksi merivesiallas, jonka lämpötila mukailee meren lämpötilaa. Lisäksi Altaalta löytyy ulkokuntosali, ravintola, baari ja kahvila.

Allas Seapoolin uinti ja saunatoiminta jatkuu jälleen toukokuussa 2022.

 

Helsingissä tapahtuu ympäri vuoden

Helsingin kadut, puistot ja putiikit täyttyvät eläväisestä ohjelmasta, jota riittää läpi kirpeän talven, raikkaan kevään, rennon kesän ja sävykkään syksyn aina uudenvuoden toivotuksiin asti. Tutustu ajankohtaisiin tapahtumiin tästä!
 

puhelin
Soita 0300 870020 hinnat 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
location
Yrjönkatu 26 00100, Helsinki
location
Yrjönkatu 26
00100, Helsinki
directions
parking