Hae varaus

Sporttiklubin puikoissa uusi henkilö

Sporttiklubimme on saanut uuden, urheilullisen vetäjän Sanna Pakarisen aloitettua S-ryhmän hotellien asiakkuuspäällikkönä. Jääkiekon parista hotellialalle siirtynyt Sanna on erityisen iloinen siitä, että urheilu pysyy jatkossakin tiiviinä osana hänen työelämäänsä.

"Kyllä, tämä vaihdos oli oikeastaan täydellinen peliliike, sillä pystyn jatkamaan rakastamani urheilumaailman parissa. Samalla, kun kehityn itse uuden työni myötä, tuon omaa sporttiosaamistani S-ryhmän hotelliketjuihin. Jatkan edeltäjäni tekemää hyvää työtä urheiluliittojen ja Sporttiklubin kanssa kehittäen yhteistyökumppanuuksia edelleen", Pakarinen lupaa.

"Fiilikset ovat tosi innostuneet! Miettiessäni uutta, halusin yritykseen, jonka arvojen takana voin seistä ja jolla on hyvä brändi. Kun tämä paikka S-ryhmän hotelleissa sitten avautui, niin olihan sitä pakko hakea. Paljon on toki uuden oppimista edessä; yritys on iso, ala uusi ja kollegoitakin paljon enemmän kuin edellisessä työssä", Sanna kertoo.

Jääkiekkoa jatkossa fanikatsomosta käsin

Sanna ehti työskennellä Jääkiekkoliiton asiakkuuspäällikkönä kuutisen vuotta ennen siirtymistään S-ryhmään.

"Jääkiekkoliitossa tärkein työtehtäväni oli pitää huolta yhteistyökumppaneista ja varmistaa, että sopimuksiin kirjatut asiat toteutuivat puolin ja toisin. Toki työhöni kuului muutakin markkinointiin ja myyntiin liittyvää, esimerkiksi vuosien 2022 ja 2023 miesten MM-kisoissa vastasin lipunmyynnistä."

Pakarinen kertoo jääkiekon kuuluneen hänen elämäänsä jo pitkään ennen kuin hän aloitti työt sen parissa.

"Tein yli 14 vuotta vapaaehtoistyötä eri urheilutapahtumissa, jääkiekon ohella muun muassa koripallo- ja yleisurheilukisoissa. Edellisen työni ja vapaaehtoistaustani pohjalta tunnen hyvin ne toiveet, tarpeet ja vaatimukset, mitä niin seuratoiminnassa kuin huippu-urheilussa on esimerkiksi hotellipalveluiden osalta. Kumppanuuspöydän toiselle puolelle olikin näin sujuvaa hypätä."

Sanna toteaa jääkiekon jäävän osaksi hänen elämäänsä jatkossakin, joskin nyt eri muodossa.

"Jääkiekkoyhteisö on hyvin tiivis ja erityislaatuinen. Sieltä jäi paljon ystäviä. Jatkan myös innokkaana penkkiurheilijana. Toukokuussa lähdenkin elämäni ensimmäiselle fanimatkalle Prahan MM-kisoihin Leijonia kannustamaan."

Kova liikkuja itsekin

"Harrastan paljon liikuntaa vapaa-ajallani. Juoksen, käyn salilla ja pelaan mailapelejä golfista padeliin ja tennikseen. Ehkä jatkossa palaan myös urheilukisojen vapaaehtoistöiden pariin, kunhan ensin katson, miten uusi työni lähtee käyntiin."

"Odotan myös kovasti, että pääsen tutustumaan kaikkiin kivoihin hotelleihin, mitä myyntisalkussamme on! Samalla tulee varmasti Suomikin uudella tavalla tutuksi."

Sokos Hotellien Sporttiklubi toivottaa Sannan lämpimästi tervetulleeksi kumppaniperhettä luotsaamaan!

Sporttiasioissa voit kääntyä Sannan puoleen:

Sanna Pakarinen, Asiakkuuspäällikkö

sporttiklubi(at)sok.fi