Etusivu

Hae varaus

S-ryhmässä uskotaan Suomi-matkailun nousuun – tammikuun alussa varauksia jopa 30 % viime vuotta enemmän

Matkailuala jatkaa piristymistään ja S-ryhmän matkailukaupan vuosi 2024 on lähtenyt positiivisissa merkeissä käyntiin. Sokos Hotellien ja Radisson-hotellien varaustilanteessa on selkeää kasvua edelliseen vuoteen verrattuna.

S-ryhmässä matkailuvuosi 2024 näyttää lupaavalta: tammikuun alkupuolella hotellivarauksia vuodelle on jopa 30 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän niin kotimaan kuin kansainvälisten matkailijoiden osalta.

- Varausten kasvu tulee selkeästi talvimatkailun noususta, kuumin sesonki on juuri nyt. Niin kansainvälinen kuin kotimainenkin matkailu keskittyy nyt erityisesti pääkaupunkiseudulle, Lappiin sekä Lakeland-alueelle Kolin, Tahkon ja Bomban suuntaan, sanoo kaupallinen johtaja Nina Nieminen SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.

Toimialan kasvamisen elinehto on Suomen vetovoiman lisääminen matkailukohteena. Tämä tarvitsee yhä vahvemmin panostuksia ja yhteistyötä koko arvoketjussa. S-ryhmä tekee aktiivisesti yhteistyötä muun muassa Visit Finlandin, MaRa ry:n ja useiden palveluntuottajien kanssa ja kehittää omaa toimintaansa koko toimialan edistämiseksi.

Olemme suurin suomalainen matkailualan toimija ja haluamme valjastaa resurssimme koko Suomen matkailun eduksi. Jos Suomi ei matkakohteena kiinnosta, on meidän turha markkinoida hotellejamme tai palveluitamme, toteaa Nieminen.

S-ryhmä tarjoaa monipuolisia, tasokkaita majoitusvaihtoehtoja ympäri Suomen. Investointeja kohdistetaan sekä jo ennestään laadukkaiden hotellien uudistamiseen mutta myös aivan uusien hotellien rakentamiseen.

- On hienoa olla mukana kehittämässä markkinaa. Meillä S-ryhmän hotelleissa ja resorteissa majoitutaan vuosittain yli 3 miljoonaksi yöksi. Asiakkaat valitsevat meidät syystä ja me pidämme huolta toimintamme ja tarjontamme tasosta, jotta he valitsevat meidät myös uudestaan. Olemme saaneet jälleen tunnustusta asiakaskokemuksen johtamisesta*, mikä kertoo, että teemme aidosti työtä asiakkaiden onnellistamiseksi, sanoo matkailu- ja ravitsemuskaupan ketjujohtaja Juha Helminen.

Vuonna 2024 avataan uusia ja uudistettuja hotelleja ympäri Suomen

Sokos Hotellit viettävät tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa. Keski-ikäistynyt hotelliketju ei näytä vanhenemisen merkkejä, vaan uudistuu vahvistaakseen onnellistamisen missiotaan. Juhlavuosi tuo mukanaan kiinnostavia uudistuksia ja uutuuksia, joissa korostuvat erityisesti asiakaskokemus, elämyksellisyys ja vastuullisuus:

Vuoden näyttävin hotelliuutuus Solo Sokos Hotel Pier 4 tullaan avaamaan loppukesästä Katajanokalle puuarkkitehtuurin taidonnäytteeseen, joka kokonaisuutena huokuu suomalaista osaamista, laadukkuutta ja vastuullisuutta upeissa merellisissä puitteissa.

Tahkon Break by Sokos Hotelliin rakentuu viisikerroksinen uudisosa, johon tulee noin 60 luonnonläheistä huonetta upeine näkymineen Standard-luokasta sviitteihin sekä hemmottelu- ja hyvinvointipalveluita. Hotellin päärakennuksen uudistus valmistui syksyllä 2023.

Energiatehokas Vaasan Original Sokos Hotel Royal uudistuu kokonaan länsirannikon elämyksellisimmäksi hotellikokonaisuudeksi. Hotellin Torni-osio avautuu uudistettuna helmikuussa 2024, jolloin toinen, Central-osan uudistaminen alkaa. Helmikuussa hotellin 11. kerrokseen avautuu myös uusi saunamaailma, Huippu – Panoramic Sauna & Pool.

Mittavat uudistukset tänä vuonna saavat myös Original Sokos Hotel Vantaa, Original Sokos Hotel Tapiola Garden Espoossa, Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkelissä, Original Sokos Hotel Alexandra Jyväskylässä ja Break Sokos Hotel Bomba Nurmeksessa.

*Asiakaskokemusten ammattilaisverkosto CXPA Finlandin selvitys 2023: Asiakaskokemusten johtaminen Suomessa. Sokos Hotels on vuoden johtava asiakaskokemuksiin panostanut yhtiö.