Hotellin tarina

 

Olemme Kupittaan lämminhenkinen kohtaamispaikka, jossa mestarijoukkueemme palvelee laajaa asiakaskuntaa suurella sydämellä ja ammattitaidolla.

Kupittaan alueella on pitkä historia. Perimätiedon mukaan, Piispa Henrik kastoi ensimmäiset pakanalliset suomalaiset kristinuskoon Kupittaan lähteellä ensimmäisen ristiretken aikana vuonna 1155. 1550- ja 1560-luvuilla Kupittaalla vietettiin muun muassa turnajaisia ja keskikesän juhlia. 1680-luvun alkupuolella Kupittaan lähdettä ryhdyttiin käyttämään terveyslähteenä ja 1700-luvulla alueen kylpylätoiminnan suosio kasvoi. Kupittaan historiassa on myös synkkä vaihe, vuodesta 1760 lähtien Uudenmaantullin seutua alettiin käyttää teloituspaikkana, sillä vielä 1700-luvulla kuolemanrangaistukset olivat melko yleisiä, ja mestattavaksi saattoi joutua murhan ja tapon lisäksi myös varkaudesta. Varsinainen Kupittaan puistoalue perustettiin kylpylän yhteyteen vuonna 1820 kylpylävieraiden kävelypuistoksi. Kupittaasta tuli 1840-luvulla suosittu huvittelupaikka, jossa järjestettiin päivittäin tansseja ja säännöllisesti sirkus- ja eläintaistelunäytöksiä. 1890-luvulla ryhdyttiin puiston laajennustöihin, joiden yhteydessä puistoon rakennettiin urheilukenttä ja pienten lasten leikkikenttä sekä istutettiin puita ja pensaita. 1910 Kupittaalle valmistuivat mm. pelikenttä, lintulammikot ja uimala.

110 vuotta myöhemmin alue sai vihdoin ensimmäisen hotellinsa. Olemme uniikki ja viihtyisä kohtaamispaikka, jossa majoittuvat niin bisnesmatkailijat, lapsiperheet, yliopistoihmiset kuin urheiluseurat. Sijaintimme kivenheiton päässä Turun keskustasta on matkaajalle ihanteellinen. Alueen urheilukentät, yritykset, korkeakoulut ja Suomen suurin kaupunkipuisto ovat kaikki kävelymatkan päässä.

Hotellimme kaikki 196 huonetta tarjoavat majoittujalle lepohetken tai työskentelyrauhan keskellä vilkasta Kupittaan aluetta. Tyylikkäät huoneet on sisustettu persoonallisesti. Puolet huoneista on pääväriltään tummia, puolet valkeita. Tehosteväreinä valkeissa huoneissa on käytetty oranssia, tummissa turkoosia. Hotellin sisustuksen on suunnitellut Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen Oy ja Bistro Ellin ja aulatilojen suunnittelusta vastasi Kudos Dsign Oy.

Toimimme hotellina vastuullisesti. Huomioimme tarkasti energian ja veden säästämisen. Kierrätämme oikeaoppisesti. Teemme pieniä arjen hyviä tekoja, esim. lahjoitamme jokaisesta myydystä lähdevesipullosta euron Itämeren suojeluun.

Meillä syöt monipuolisesti. Hotellimme viihtyisä Bistro Elli on perinyt nimensä legendaariselta Elli & Gunnar tanssiravintolalta. Ellin miljöö houkuttelee ruokailun lisäksi seurustelemaan ja drinkeille. Elli valmistaa herkullisia bistroannoksia modernilla twistillä ja tarjoaa parhaita, paikallisia oluita ja talon viinejä sekä kattaa hotelliaamiaisen sekä majoittujille että naapureilleen.

Yhdeksännen kerroksen Kuppis Rooftop Bar avaa huikeat näkymät Turun ylle. Baarin terassi on auki sään salliessa ja intiimi sisätila ympäri vuoden. Samasta kerroksesta löydät hotellin saunat ja kuntosalin. Vastaanottomme yhteydessä toimivasta Delistä nappaat helposti mukaasi pizzaa, kahvilatuotteita sekä muita take away – annoksia.

Bistro Ellin yhteydessä on viihtyisä kabinetti, jossa mahtuu kokoustamaan tai ruokailemaan 48 henkeä. Ellin avoimella parvella tilaisuuksia voi järjestää jopa 75 hengelle. Teemme myös tiivistä yhteistyötä läheisen Vierailukeskus Joen kanssa, josta löydät monipuoliset kokoustilat erikokoisille ryhmille, eri tarpeisiin, kävelymatkan päästä hotellilta.

Olemme liikuttavan lähellä. Tervetuloa yöpymään, työskentelemään, saunomaan, viettämään vapaa-aikaa ja ennen kaikkea viihtymään!

puhelin
Soita 02-3373800 hinnat 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
location
Joukahaisenkatu 6 20520, Turku
location
Joukahaisenkatu 6
20520, Turku
directions
parking