City Börsin henkilökunta suosittelee

CITY BÖRSIN HENKILÖKUNTA SUOSITTELEE

Kakolanmäki

Turussa riittää kansallismaisemia, ja yksi niistä on ilman muuta näkymä Aurajoelta vankien aiemmin asuttamalle Kakolanmäelle. Kakolanmäki on yksi Turun seitsemästä kukkulasta. Mäellä toimi vuoteen 2007 saakka Turun Keskusvankila. Museovirasto on määritellyt Kakolanmäen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Vanhassa vankilanjohtajan talossa on kesäaikaan kahvila ja päärakennuksen alakerrassa on ravintola Kakolan ruusu. Vanhalle vankila-alueelle on suunnitteilla sekä asuntoja että liiketiloja.

Ruissalo

Ruissalon tammimetsät, 1800-luvun pitsihuvilat, Kansanpuisto, Ruisrock, Honkapirtin hernekeitto ja Kasvitieteellinen puutarha ovat tehneet saaresta maankuulun. Hyvät pyörätiet ja mukavat etäisyydet houkuttelevat polkupyöräilemään. Rantakalliot, upea hiekkaranta ja ainutlaatuinen luonto peltoineen ja puutarhoineen saavat matkailijan rakastumaan Ruissaloon jo ensinäkemältä. Talviaikaan voi pulahtaa avannon virkistävään viileyteen

Turun Kauppahalli

Turun Kauppahalli pitää turkulaiset ruokaperinteet elossa – ja tuo kaupungin ruokakulttuuriin koko ajan uutta. Kauppahallista saat niin piknik-eväät kuin kotiin viemisetkin, oletpa sitten perinneherkkujen, luomun, lähiruoan tai kulinaaristen uutuuksien ystävä. Ostosten lomassa voit nauttia lounaan tai istuutua kahville.  Suomen pienimmän Alkon ja parhaan leipomon myymälän löydät myös Kauppahallista.

Aurajoki

Aurajoki- ja sen ympäristö on turkulaisille hyvin tärkeä paikka. Jokirannasta nautitaan vuoden ympäri. 3.5 kilometrin reitti Tuomiokirkolta Turun Linnalle tarjoaa hyvän kokonaiskuvan Turun historiasta ja nykypäivästä. Siltoja, historiaa, jokilaivoja, idyllisiä ravintoloita, baareja ja kahviloita. Jokaiselle jotakin!

Linnateatteri

Ohjelmistossa esityksiä lastennäytelmistä stand-upiin ja konsertteihin.

Föri

Aurajoen yli seilaava Föri on Suomen ainoa kaupunkilautta. Sen kyydissä pääsee ilmaiseksi Turusta Åboon ja takaisin. Kahden minuutin matkan aikana pääset nauttimaan upeasta jokinäköalasta. Förin kyytiin pääset ympäri vuoden.

Forum kortteli

Samassa korttelissa Börsin kanssa toimii useita ihania liikkeitä. Korttelista löytyy muun muassa turkulaisten designmerkkien omia liikkeitä, vegaaninen ruokakauppa ja leipomo.

 

 

Pyydä tarjous
puhelin
Soita 02-337 3800
location
Eerikinkatu 11 20100, Turku
location
Eerikinkatu 11
20100, Turku
directions
parking