Ympäristövastuu

Ympäristövastuu

 Ympäristövastuu

Ympäristön kuormitusta minimoidaan

Sokos Hotellit etsivät jatkuvasti uusia tapoja vähentää ympäristön kuormitusta. Energian ja veden kulutusta seurataan säännöllisesti. Pyyhkeiden turhaa pesua on vähennetty jo vuosia ja jätteet lajiteltu mm. bio- ja energiajätteisiin.

Keräyspaperin, tietosuojamateriaalin, lasin, metallin ja esimerkiksi ongelmajätteen lajittelu on ollut osa hotellien arkea jo kauan. Sokos Hotelleissa jätteet lajitellaan noin kymmeneen eri jakeeseen. 


Ruokahävikkiin kiinnitetään huomiota

Suunnitelmallisella hankinnalla, oikean kokoisilla annospakkauksilla, raaka-aineiden tehokkaalla käsittelyllä ja onnistuneella menekin ennustamisella on pystytty vähentämään merkittävästi ruokahävikkiä. 

 

Case Original Sokos Hotel Vaakuna, Pori

Hotellin jätemääriä ja niiden kehitystä on Porin Vaakunassa tarkasteltu viiden vuoden ajalta. Samalla on määritelty tulevat tavoitteet. Tilastojen mukaan sekajätteen määrä on pienentynyt lähes 30 % kuluneen viiden vuoden aikana.  

Hotelli on laskenut, että kahden viikon aikana hotelliaamiaisella syntyy jopa 247 kiloa ruokajätettä pelkästään lautasille jätetystä ruoasta. 

"Yhtä asiakasta kohti se tarkoittaa 116 grammaa, noin yhden banaanin tai 4 pienen nakin verran. Määrää voidaan helposti pienentää, jos jokainen ottaa aamiaislautaselleen juuri sen määrän ruokaa kuin syö", hotellipäällikkö Riina Ojanen havainnollistaa.

Porissa hotellin ruokajäte päätyy kiertoon ja siitä tehdään biokaasua.

 

Ympäristöystävällisiä tuotteita Sokos Hotelleissa

Kertakäyttöastioita ja yksittäispakattuja tuotteita käytetään mahdollisimman vähän, ainoastaan osa take away -astioista on kertakäyttöisiä, nekin biohajoavia. Sokos Hotellien kylpyhuoneissa suositaan ympäristömerkittyjä tuotteita. 99 % käytetyistä pesu- ja puhdistusaineista on hajusteettomia.

Kaikissa palvelu- ja tuotevalinnoissa ympäristöystävällisyys on tärkeä valinnan kriteeri. 

 

S-ryhmän hotellit liittyvät Green Key -ohjelmaan 2015

Maailmanlaajuinen majoitusalan ympäristöohjelma Green Key käynnistyi Suomessa 2015. S-ryhmään kuuluvan Sokotel Oy:n hotellit liittyivät mukaan ohjelmaan ensimmäisinä hotellitoimijoina Suomessa. Green Key on kansainvälinen ympäristömerkki, joka edistää kestävää matkailua.

Green Key -merkin saanut hotelli sitoutuu muun muassa henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen ja majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen.


Green Key -merkityt hotellit 2015 Suomessa         21 kpl

Green Keytä hakevat Sokos hotellit 2016              11 kpl (tilanne raporttia laadittaessa)


Tavoitteena on saada kaikki Sokos Hotellit Green Key -ohjelman piiriin vuoden 2017 loppuun mennessä.

 

Energian käytön tehostaminen

Kaikki S-ryhmän hotellit ja ravintolat (hotelleissa sijaitsevat ravintolat sekä ravintolaketjut) ovat mukana Mara ry:n energiatehokkuus-sopimuksessa, joka velvoittaa tehostamaan energian käyttöä yhdeksän prosenttia vuoteen 2016 mennessä. Tätä tehostamistavoitetta tavoitellaan 2009–2016 välisenä aikana.

Yritys sitoutuu tehostamaan energiankäyttöään jatkuvasti ja raportoimaan vuosittain mm. käytetyn energian määrät, kuten sähkö, lämpö, polttoaineet, tehdyt toimenpiteet ja saavutetut energiasäästöt.

Jokaisessa Sokos Hotellissa on oma, ympäristöasioihin koulutettu ympäristöasiantuntija ja vuosittain päivitettävä ympäristöasioiden toimintasuunnitelma. Suunnitelma sisältää ohjeita muun muassa jätteiden lajitteluun ja tehokkaaseen energiankäyttöön.
 

Keskeisimmät luvut vuonna 2015
 

ENERGIANKULUTUS SOKOS HOTELLEISSA (kehitys 2014-2015)

  2014 2015
Sähkö 81 GWh* 77 GWh
Lämpö 77 GWh 83 GWh
Vesi 0,59 milj. m3 0,55 milj. m3


* GWh = gigawattitunti
 



JÄTE SOKOS HOTELLEISSA (kehitys 2014-2015)

  2014 2015
Jätteen määrä 3727 tn 2715 tn
Jätteen hyötykäyttöaste* 81 % 77 %
Tietojen kattavuus 94 % 90 %



* hyötykäyttöaste (%) = 100 – kaatopaikkajätteen määrä/kokonaisjätemäärä x 100