Green Key
Hotellimme on sitoutunut ottamaan toiminnassaan huomioon ympäristön hyvinvoinnin. Tästä todistuksena Solo Sokos Hotel Torni Tampereelle on myönnetty Green Key –merkki. Green Key on kansainvälinen ympäristömerkki, joka edistää kestävää matkailua. Ympäristösertifioitujen hotellien myötä matkustajilla on entistä paremmat mahdollisuudet tehdä ympäristön kannalta kestäviä valintoja sekä pienentää omaa hiilijalanjälkeään.
Meillä Green Key näkyy näkyy monessa, niin huoneen tekniikassa kuin päivittäisessä siivouksessakin. Käytämme esimerkiksi huoneidemme hanoissa ja suihkuissa vedensäästöprikkoja veden virtauksen sääntelyyn sekä suosimme asiakaspesulapalvelussamme paikallista toimijaa. Suosimme led-valoja ja sähköt aktivoituvat huoneessa vain avainkortilla. Olemme vähentäneet muovin käyttöä - muovikassien sijaan käytämme paperikasseja, kertakäyttöastiamme ja pillimme ovat biomuovia tai kierrätysmateriaalia. Lisäksi käytämme mahdollisuuksien mukaan luomu- ja lähituotteita ravintoloissamme.
Annamme myös asiakkaalle valtaa vaikuttaa: huoneen roskat pystyy lajittelemaan, pyyhkeitä voi käyttää useammin kuin kerran säästääkseen vettä, sähkönkulusta voi säädellä avainkortilla ja päättää, haluaako välisiivousta vierailun aikana. Kannustamme asiakkaitamme ympäristöystävällisempään kulkemiseen tarjoamalla sähköauton latauspisteitä ja kesäkaudella Jopoja lainattavaksi. Pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme ympäristön hyväksi.
Lisää infoa Green Key:stä ja vastuullisesta matkailusta voit lukea täältä.