Menu

Green Key

Original Sokos Hotel Lappee on Green Key –sertifioitu Hotelli.

Green Keyn vastuullisuuteen kuuluu osa-alueet taloudellinen kestävyys, yhteiskuntavastuu, sosiokulttuurinen kestävyys ja ekologien kestävyys. 

Lappee, hotelli osana S-ryhmää sekä Etelä-Karjalan Osuuskauppaa, haluaa omalla toiminnallaan tukea taloudellista kestävyyttä ja kantaa osaltaan yhteiskuntavastuuta.

Lappee on mukana alueen kestävän matkailun suunnittelussa ja kehittämisessä, yhteistyössä paikallisen matkailuorganisaation GoSaimaan kanssa.

Osuuskauppamme Eekoon 5-vuotisstrategian (2021–2025) yksi iso teema on vastuullisuus. Vastuullisuus on osa päivittäistä arkeamme, näkökulmina yhteiskunta-, henkilöstö-, ympäristö- ja talousvastuu. Vastuullisuus näkyy arjessa, esimerkiksi aamiaisen ja ravintoloiden hävikkimittauksina sekä kattavien työsuhteiden tarjoamisena henkilökunnalle.

Kohtelemme työnhakijoita, työntekijöitä, asiakkaitamme ja sidosryhmiä reilusti ja lain puitteissa. Kilpailussa noudatamme hyviä kauppatapoja. Hankinnat suunnitellaan ja suunnittelussa kiinnitetään huomiota tuotteen eettiseen valmistukseen, elinkaaren pituuteen, kestävyyteen ja myös kierrätettävyyteen. Hankintoja pyritään tekemään paikallisesti tai kotimaisesti.

Haluamme edistää paikalliskulttuurin hyvinvointia. Tuommekin kulttuuria ja jopa kilpailevia paikallisia yrityksiä esiin #reasontocome -kärjellä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Myymme myös esim. paikallisten yhteistyökumppaniemme aktiviteetteja, kuten Karelia Linesin risteilylippuja. Minibaareissa myydään Lappeenrantalais-lähtöisen pienyritys Micaro Makeisten Karjala-karkkeja, aamiaisella tarjotaan paikallista tuoretta Rikkilän leipomon leipää, Vennissä & Rossossa on myynnissä paikallisen Tujun Panimon virvokkeita.

Pyrimme käyttämään energiaa kohtuullisissa määrin ja säästämään energiankulutusta, missä se on mahdollista. Vedenkulutusta pyritään myös vähentämään teknisin ratkaisuin. Lajittelua tehostetaan yhteistyökumppanimme tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa. Hävikkiä pyritään pienentämään entistä tarkemmalla suunnittelulla ja tarvittaessa hyödynnämme ResQ -Clubia (aamiainen, Coffee House). Lappeen aamiainen sai 2021 tunnustuksen ja sertifikaatin ResQ Clubilta, eli toimimme vastuullisesti ja minimoimme mahdollisimman hyvin ruokahävikkiä.

Asiakkaan myös Sinä voit olla mukana vastuullisuustyössä esim. hyvittämällä vierailusi hiilijalanjäljen hotellilaskun maksun yhteydessä, lajittelemalla roskasi ja esimerkiksi kiinnittämällä huomiota aamiaisella hävikin pienentämiseen, ottamalla vain sen minkä syöt. Pienet teot ovat suuria askelia kohti yhteisen ympäristömme suojelua.
 

Tehdään yhdessä – Kiitos kun välität!

puhelin
Soita 010 762 1000 hinnat 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min
location
Brahenkatu 1 53100, Lappeenranta
location
Brahenkatu 1
53100, Lappeenranta
directions
parking