Green Key
Solo Sokos Hotel Paviljonki on moderni ja tyylikäs hotelli Jyväskylän sydämessä. Meillä modernius ei rajoitu ainoastaan sisustukseen, sillä se tarkoittaa myös nykyaikaisia ratkaisuja energiatehokkuudessa ja ympäristöystävällisyydessä. Automaatio on apunamme energiatehokkuuden maksimoinnissa; valot toimivat liiketunnistimilla ja lämpötiloja säädellään moderneilla lämpötila-antureilla. Ympäristöystävällisyys on sydämen asia henkilökunnallemme, ja pyrimme kehittämään toimintaamme jatkuvasti kestävämpään suuntaan.
Vuodesta 2016 lähtien olemme olleet mukana kansainvälisessä Green Key –ohjelmassa, ja vuonna 2020 meidät hyväksyttiin Visit Finlandin Sustainable Travel Finland –ympäristöohjelmaan ensimmäisenä ketjuhotellina. Nämä arvostetut ohjelmat edellyttävät jatkuvaa kehitystyötä hiilijalanjäljen pienentämisen eteen. Tässä muutamia esimerkkejä ympäristöteoistamme:
- · Olemme lahjoittaneet käytöstä poistettuja tyynyjä ja peittoja jo kahtena vuotena peräkkäin Karajan löytöeläinkodin karvaisille asukkaille. Etenkin kodin kissa-asukkaat hullaantuivat uusista muhkeista tyynyistään!
- · Yhteistyössä Suomen World Visionin kanssa olemme lahjoittaneet käytöstä poistettuja työvaatteitamme Kenian Nairobin nuorisotyöprojektille
- · Pelastamme ruokaa hävikkiin joutumiselta ResQ- sovelluksen avulla. Trattoria Aukion ja aamiaisbuffetin herkkuruokaa on mahdollista pelastaa sovelluksen kautta edulliseen hintaan!
Ravintolamme Trattoria Aukio hemmottelee vieraidemme makuhermoja kauden tuoreimmilla aineksilla. Syksyisin ja talvisin annoksia tähdittävät kokkiemme lähimetsistä poimimat sienet! Myös aamiaistarjonnassamme hyödynnetään paikallisten tuottajien lähiherkkuja. Jämsäläisen Ylä-Porkkalan tilan makea raparperi-mansikkamehu on aamiaisemme ehdoton kestosuosikki! Buffetin runsas jälkiruokaosio sisältää kokkiemme itse leipomia herkkuja, kuten keksejä ja rocky roadia, sekä paikallisen Miriam's- leipomon suussa sulavaa suklaakakkua.
Hotellimme sijaitsee keskellä kauneinta Keski-Suomea, Jyväsjärven upeiden maisemien äärellä. Jyväsjärveä kiertää Rantaraitti, kevyenliikenteenväylä joka tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun vuoden ympäri. Kesäisin järveä on mukava kiertää esimerkiksi lenkkeillen tai pyöräillen. Pyörän voi napata lainaan hotellilta! Tallistamme löytyy pirteitä vihreitä Jopoja, sekä modernilla automaattivaihteistolla varustettuja Pole- kaupunkipyöriä.
Luonto on aina lähellä Jyväskylän seudulla – maakunnasta löytyy neljä upeaa kansallispuistoa, ja erilaisten luontopolkujen kirjo on valtava. Rauhoittavaa luontoterapiaa löytyy aivan hotellimme läheisyydestä, esimerkkinä kaunis Tourujoen luontopolku, sekä Harjun ulkoilualue.