Kimmel tapahtumatalona

Original Sokos Hotel Kimmel on tunnettu johtava kokous-, juhla- ja tapahtumatalo vieraanvaraisessa Itä-Suomessa, Pohjois-Karjalassa. Meidän monipuoliset tilat mahdollistavat erilaisten juhlien sekä tilaisuuksien järjestämisen majoituksineen sekä ruokailuineen. Me kimmeliläisinä toteutamme juhlanne, tapahtumanne, tilaisuutenne niin kuin ne olisivat omamme.

Haluamme, että jokainen vierailu jättää kokonaisuudessaan positiivisen muistijäljen. Onnistunut tilaisuus kruunaa sinun päiväsi – ja meidän myös. Meillä on jo useamman vuoden ajan järjestetty myös erilaisia messuja. Muutamat messutapahtumat ovat meidän itsemme järjestämiä sekä osa asiakkaiden suunnittelemia ja toteuttamia meidän tiloissa. Talon monipuolisuus auttaa tässäkin asiassa erilaisten ratkaisujen tekemisen. Esimerkiksi meidän omat Juhla- ja Häämessumme ovat olleet joka vuosi toteutettuna hieman erilaisilla tilakokoonpanoilla. Viimeisimmät Juhla- ja Häämessut keräsivät paikalle runsaat 1000 vierasta.

Kimmelin pikkujoulut ovat jo lähes legenda. Jokaiseen vuoteen lähdemme uudella ilmeellä sekä sisällöllä asiakkaidemme toiveita kuunnellen. Pikkujouluja varten koko talo muuttuu somistukseltaan joulun ihmemaaksi ja esiintymislavan valtaavat viihdemaailman tähdet. Iso talo mahdollistaa sen, että pystymme antamaan vilkkaasta illasta huolimatta seurueille myös omaa rauhaa juhlia, ja toisaalta pystymme muuntumaan jopa 1000 vieraan yksityiseksi juhlataloksi.

Original Sokos Hotel Kimmel on toiminut viihteen mekkana ja olemme sitä yhä. Alkukesästä hotellimme läheisyydessä oleva Sirkkalapuisto muuttuu Osuuskaupparockin festariareenaksi ja kerää viikonlopun aikana paikalle useita tuhansia tunnettujen artistien ystäviä. Viikonloppuisin tanssin ja musiikin harrastajat pääsevät nauttimaan tunnelmasta Kimmelin alakerran tanssiparketille.

Original Sokos Hotel Kimmelin tunnelman ja palvelun ovat huomanneet asiakkaamme. Mahtavaa kuulla, että Te asiakkaat luotatte ammattitaitoomme - olipa sitten kyseessä monen sadan vieraan arvojuhlat tai tunnelmalliset pienen piirin perhejuhlat. 

"Kaikki sujui erinomaisesti varaustilanteesta itse juhlapäivään. Tarjoilut olivat runsaita ja maittavia, henkilökunta palvelualtista ja aikataulumuutokset otettu joustavasti vastaan. Tulemme varmasti järjestämään vastaavia tilaisuuksia teillä."

"Henkilökunta on täynnä karjalaista ystävällisyyttä. Kimmelissä hommat osataan!"

"Sydämellinen kiitos eilisestä juhlasta. Sydämemme olivat todella kiitollisia kaikesta palvelusta ja järjestelystä mitä osaksemme olitte tehneet."

"Mitään ei jäänyt huomioimatta etukäteen eikä puolitiehen illankaan aikana. Henkilökuntanne oli erittäin palveluhenkistä ja kaikki mahtavan mukavia."

Me olemme Teitä varten, tulehan siekin meille viihtymään!

puhelin
Soita 020 1234 660 hinnat 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
location
Itäranta 1 80100, Joensuu
location
Itäranta 1
80100, Joensuu
directions
parking