06.07.2018

Vanha maisemahissi Tahkolla

Pala historiaa Break Sokos Hotel Tahkon aulassa

Break Sokos Hotel Tahkolla lähiaikoina käyneet ovatkin saattaneet huomata, että aulaan on ilmestynyt vanha tuolihissi.
Kyseessä on aito retrohissi, joka on ollut käytössä 60- ja 70-lukujen vaihteessa. Kyseinen tuolihissi oli käytössä Nipasen rinteen eli silloisen Tahkovuoren kesähissinä. Kyseinen rinne on sittemmin suljettu ja rinnekin jo metsittynyt.

Toteutus tuolihissin tuomiseksi osaksi sisustusta tuli hotellinjohtaja Anna Hämäläiseltä "Hotellimme aulaa voisi kutsua jopa Tahkon omaksi olohuoneeksi, joten se kaipasi jotain mistä olisi iloa hotellimme vieraille ja Tahkon kävijöille". Yhdessä Tahkonrinteiden liiketoimintajohtaja Pasi Martikaisen kanssa idea kehittyi "Tänä vuonna Tahkon täyttäessä 50-vuotta, lähdimme miettimään miten voisimme tuoda palan historiaa kongreettisesti näkymään hotellimme aulaan. Tämä tuli puheeksi Pasin kanssa, joka ehdotti tuolihissin tuomista esille", kertoo Hämäläinen.

Tuolihissi sijaitsee Break Sokos Hotel Tahkon aulassa ja se on asiakkaiden vapaassa käytössä.

Nappaa kuva ja voita

Nappaa kuva itsestäsi tuolihississä ja merkitse #retrotahko ja @breaktahko niin olet mukana kuvakisassa, jossa arvomme 1vrk majoituslahjakortin 2+2 henkilölle Break Sokos Hotel Tahkolle sekä 4 päivälippua Tahkonrinteille.