08.06.2017

Uudistettu näyttely Pietarissa

24 toukokuuta Solo Sokos Hotel Vasilievskyn tiloissa päivitettiin näyttely, jossa esiteltiin seitsemän kansainvälisesti tunnetun pietarilaisen teoksia.

Aleksei Malenkon realismin ja hyperealismin tyylinen taideteossarja, nimeltään Hylätyt Legendat, kertoo menneestä aikakaudesta, unohdetuista unelmista ja suhteista materialismiin. Rostislav Vovkushevskin teokset herättävät tuttuja, kotoisia tunteita, kyseessä on aikoinaan joskus nähty ja vuosia rakastettu ranskalainen taide. Rakkaus ranskalaisia kohtaan sekä harmonia- ja tyylitaju auttavat taitelijaa löytämään uusia aiheita, kompositioita ja kulöörisiä ratkaisuja. Hän välttyy suorilta lainauksilta ja sitaateilta. Karina Zamilovan akvarelliteoksien kirkas värisävy tiiviin vakaan vedon rinnalla muodostavat epätavallisen efektin. Värien liike korostaa satunnaisuuden tehoa. Näyttelyssä on mahdollista myös nähdä Maria Aristovajan töitä. Marialla on ollut 13 henkilökohtaista näyttelyä ja lukuisia kokoelmanäyttelyitä muun muassa Venäjällä, Italiassa ja Ruotsissa. Aleksandra Borisenko on vakituinen osallistuja kansainvälisissä taidekilpailuissa ja ulkoilmamaalauksissa. Hänellä on ollut näyttelyitä Moskovassa, Pietarissa ja Dubaissa. VII Circus- taidekilpailussa hänen sirkusjulisteiden sarja sijoittui toiseksi Grafiikka – ehdokkuudessa. Julia Pinezhaninovan maisemamaalaukset ja kukkasommitelmat yllättävät väri-ilmaisullaan. Hänellä on ollut viisi henkilökohtaista näyttelyä Pietarissa, osallistunut ulkoilmamaalauksiin Suomessa, Ranskassa, Sveitsissä, Italiassa, sekä hänen töitään löytyy yksityiskokoelmista Alankomaissa, Sveitsissä, Italiassa, USA:ssa ja Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa. Muotoilija Jelena Kohotskajalle tämä on debyytti, joka sai nimeksi Rakkauden Energia. Teoksissa on keskitytty kirkkaiden väri-ilmaisun energiaan ja herkkyyteen.

Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone