Moro Maraton 2019 Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Moro Maraton 2019, Solo Sokos Hotel Torni Tampere
18.11.2019

Torni Tampereen Moro Maraton

Viides Moro Maraton järjestettiin 7.9.2019, kiitämme lämpimästi kaikkia tapahtumaan osallistuneita. Tapahtumassa kavutaan katutasosta kierreportaita pitkin Suomen korkeimman hotellin huipulle 25. kerrokseen saakka. Maratonin kaikkien aikojen ennätys on 1 minuutti 37 sekuntia. Vuoden 2019 tapahtumassa nähtiin huikeita urheilusuorituksia, sekä myös otettiin rauhallisemmin iloisen yhdessä liikkumisen merkeissä. Tapahtuman osallistujamaksut sekä päivän aikana ostettujen Moro Sky Barin lohiketto annosten tuotot ohjataan lyhentämättömänä tapahtuman hyväntekeväisyyskohteelle Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenosastolle. Vuonna 2019 kerättiin hyväntekeväisyyteen 2195 euroa.

Moro Maratonin tunnelmia voi käydä katsomassa täältä »

Vuoden 2019 Moro Maratonin tulokset löytyvät täältä » Nyt on hyvä aika alkaa treenaamaan ja käydä vilkuilemassa millaisia aikoja porrasnousussa tehtiin, jotta voi asettaa tavoitteet ensi vuoden tapahtumaan. Unohtamatta tietenkään ryhmäsarjaa, eli ei muuta kuin kaveri- tai työporukalla ryhmä kasaan ja yhteiset porrastreeniajat kalenteriin.

Moro Maraton tulee jälleen ensi vuonna 23.5.2020!

Liity facebook tapahtumaan jonne päivitellään lisätietoja täältä.