
Teemahuone Kaiskunniemi
Teemahuone Kaiskunniemi
Kaiskunniemessä on jotain kiehtovan mystistä – kuten niin monessa paikassa Kolilla. Se on osa jääkauden Pieliseen kasaamaa hiekkaharjua, joka pilkistelee vaarojen suuntaisesti veden pinnalle, milloin nieminä, milloin saarina. Seikkailuelementin Kaiskunniemeen tuo kapean niemen keskikohta. Joskus sen yli pääsee kuivin jaloin, toisinaan paikka painuu pinnan alle jättäen jälkeensä niemestä irrallaan kelluvan saaren. Parhaimmillaan veden korkeus sattuu juuri sopivasti ja kannaketta ylittäessä tuntuu kuin kävelisi veden päällä.
Perille saakka patikointi palkitaan. Niemen kärjessä odottava näkymä on kuin paratiisisaarelta: pitkää kauniisti kaartuvaa pikkukivirantaa ja silmien eteen avautuva suuri Pielisen selkä. Kuuntele veden liplatusta rannassa, matkalla haapojen havinaa.
Anna auringonlaskun säteiden luoda oranssia tunnelmaansa, kun palaat niemen harjannetta mantereelle, Kaiskunniemen kuiskaillessa perääsi.
***
Auringonlaskun metsästys
Kaiskunniemeen pääsee kuivin jaloin vain osan vuodesta. Korkean veden aikaan niemeen voi kahlata, mutta sopivaan aikaan loppukesästä ja syksystä Pielisen veden ollessa matalimmillaan paljastuu niemen kapea keskikohta tarjoten mahdollisuuden kulkea aina niemen kärkeen saakka. 2,5 km pitkä hiekkaharju tarjoaa vaihtelevaa ympäristöä mäntykankaasta aaltojen pyöristämien vaaleiden kivien muodostamiin rantoihin.
Erityistä mystiikkaa Kaiskunniemessä on loppukesäisinä iltoina, kun aurinko painuu alemmas ja alemmas loputtoman järvenselän yllä. Parhaimmillaan niemen päässä istuessa järvenselkää ei riko edes tuuli.
Läheisellä rannalla on lukemattomia kiviä – löytäisitkö sieltä täydellisen kiven leipien heittoon? Kiven tulee olla litteä – myös pyöreästä reunasta on hyötyä. Kivi heitetään veden pintaan viistosti siten, että kivi kimpoaa veden pinnasta ilmaan mahdollisimman monta kertaa. Kulman tulee olla loiva: ihanteellinen tulokulma vedenpintaan nähden on noin 20 astetta.
Kuinka monta leipää sinä saat heitettyä?
Jaa #kaiskunniemikoli