Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone
Suomen paras painonnostaja vuonna 2015 Porista – Anna Everi
Suomen paras painonnostaja vuonna 2015 Porista – Anna Everi
19.01.2016

Suomen paras painonnostaja vuonna 2015 Porista – Anna Everi

Saimme haastateltavaksemme Suomen parhaimmaksi painonnostajaksi vuonna 2015 valitun porilaisen Anna Everin ja saimme kuulla hänen tavoitteistaan ja suunnitelmistaan!

Mitä kuuluu Anna Everi?

"Kiitos kysymästä, kuuluu oikein hyvää. Olen saanut harjoitella terveenä ja tuloskunto on nousussa. Viime syksynä sain voimavalmentajakseni Alar Seimin, jonka oma poika ja valmennettava voitti marraskuussa superraskaassa sarjassa työnnön maailmanmestaruuden. Se on korkeimmalle arvostettu mestaruus painonnostossa.​ Parhaat saavutukseni ovat:​ Olen ​11-kertainen​ yleisen sarjan​ Suomenmestari ​ ja minut valittiin Suomen parhaaksi painonnostaja​ksi​ 2015​. Viime vuoden EM-kilpailuissa ​saavutin ​viidennen sija​n​ tempauksessa ja yhteistuloksessa seitsemä​nnen sija​n​. Vuonna 2015 rikkoitui myös ​iso tavoitteeni ​200​ ​kilon yhteistulosraja​ (tempaus 87 kiloa ja työntö 113 kiloa)​. Tavoitteena on nostaa vuonna 2016 Suomenmestaruus ja EM-kilpailuissa nostaa ennätykset ja sijoittua ​kuude​n parhaan joukkoon. Rion Olympialaiset on suuri haave ja paikka sinne taistellaan EM-lavalla. Tavoitteena Riossa on vähintään sijoittuminen 10 parhaan joukkoon.​"

Porin painonnostoseura Puntti-Karhut harjoittelee urheilutalolla, jossa on hyvät mahdollisuudet harjoitella painonnostoa. Myös kaupungin stadion​in​ sali on hyvä paikka harjoitella​. Se on auki joka päivä varhaisesta aamusta iltamyöhään ja se on treenaajille ilmainen.​ Tällä hetkellä Suomessa Porissa ja Rovaniemellä on parhaat painonnoston harjoittelumahdollisuudet​. Porilaiset​ ja satakuntalaiset​ yhteistyökumppanit ovat tukeneet Annaa ja mahdollistaneet hänen unelmansa saavuttaa kovia tuloksia ja​ harjoitella täyspäiväisesti. Anna on nyt 28-vuotias ja parhaat vuodet ovat vielä edessä. Suunnitelmissa on jatkaa uraa aina Tokion Olympialaisiin 2020. Annalla on varattuna opiskelupaikka ammattikorkeakoulussa, mutta tällä hetkellä ​huippu-urheilu vie etusijan.​

Porissa toimi​vat​ ​Puntti-Karhujen toimesta  ​punttikoulu​t niin aikuisille kuin lapsillekin. Niissä nostaa paljon hyviä lahjakkaita nostajia. Valtakunnallisesti seuratoiminta ei ole yhtä aktiivista​ kuin Porissa. Valmennuksellisesti tason olisi hyvä vielä nousta, jotta nuorista tulisi kovia aikuisnostajia. Tällä hetkellä Anna on leireillyt Tallinnassa, josta on hakenut lisäpotkua harjoitteluunsa kansainvälisesti menestyneen ​maailmanmestari ​Mart Seimin valmentajalta.​ Nyt on tarkoitus jatkaa leiriä huhtikuun puolivälin EM-kisoihin asti. Tässä välillä on sitten Porissa SM-kilpailut 28.-29.2.​

Ko tuut Porrii su laitetaa pärekorrii ja veretään pitki Pori torrii!

Original Sokos Hotel Vaakuna Pori on sporttiryhmän ykkösvalinta, sillä hotelli sijaitsee aivan torin laidalla ja kaikki liikuntapaikat ovat vain lyhyen matkan päässä hotellilta.

Alla muutamia poimintoja porilaisista liikuntapaikoista ja urheiluseuroista.

Porin Ässien SM-liigajoukkue pelaa kotipelinsä Isomäki Areenalla, joka sijaitsee kolmen kilometrin päässä hotellilta. Isomäki Areenaa laajennetaan ja uusitaan ja se on valmis vuonna 2016 helmikuussa. Lisäksi jäähallin vieressä sijaitsevalla Astora Areenalla pelataan aktiivisesti juniorijääkiekkoa. Samassa keskittymässä, jossa jäähallitkin sijaitsevat, pelataan myös muita lajeja.

- jääpalloa; Porin Narukerä pelaa bandyliigaa
- pesäpalloa; Porin Pesäkarhut pelaa naisten Superpesistä
- urheilustadionilla harrastetaan yleisurheilua (Kalevan kisat järjestettiin Porissa 2014)
- Karhuhallissa talvikaudella pelataan esimerkiksi jalkapalloa (FC Jazz) ja pesäpalloa sekä myös muita lajeja.

Keskustassa on Urheilutalo, jossa pelataan aktiivisesti salibandya sekä naisten että miesten sarjoissa (FBT Karhut ja SBS Pori) sekä futsalia (Musan Salama). Urheilutalon vieressä on Porin uimahalli, joka on valmistunut syyskuussa 2011 ja jossa Vesipalloseura Sentterit pelaa kotipelinsä. Uimahalli on ympäristöystävällinen rakennus, jossa käytetään aurinkoenergiaa. Uimahallissa on myös kansainvälisiin kilpailuihin soveltuva 8-ratainen uima-allas. Keilahalli sijaitsee Herralahdessa. Keilailussa porilainen Giants on menestynyt valtakunnallisesti.

Junioritoiminta Porilaisissa urheiluseuroissa on myös aktiivista!

Golfin harrastamismahdollisuudet ovat Porissa ja myös lähialueella loistavat! Kalafornia sijaitsee noin neljän kilometrin päässä keskustasta ja on kolmesta 9-reikäisestä osasta koostuva Porin Golfkerhon golfkenttä. Yyterin 18 luonnonkaunista väylää tarjoaa ainutlaatuisia golfelämyksiä kaikentasoisille pelaajille. Lisäksi Nakkilassa (etäisyys Porista 25 km) on Nakkila Golfin syksyllä 2015 täysmittaiseksi laajennettu golfkenttä.

Tervetuloa nauttimaan Porin monista harrastusmahdollisuuksista!