Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone
29.01.2015

Solo Sokos Hotel Torni Tampereen Signaali-valoteos

Valoteos elää mukana kaupunkilaisten arjessa ja juhlassa

Signaali-niminen valoteos ympäröi 88-metrisen rakennuksen ylälaidan, minkä lisäksi pääjulkisivun oikeanpuoleinen reuna valaistaan.

– Valolla on aina ollut keskeinen osa Tampereen historiassa. Syttyihän Pohjoismaiden ensimmäinen sähkölamppu nimenomaisesti Tampereella Finlaysonin tehtaalla vuonna 1882. Koska hotellimme on tribuutti Tampereelle, halusimme kunnioittaa kaupungin historiaa tuomalla valoteoksen osaksi hotellia ja valaisemaan tamperelaisten arkea, kertoo Solo Sokos Hotel Torni Tampereen hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää.

Signaalin sisältö vaihtelee vuodenaikojen, kellonaikojen ja viikonpäivien mukaan ja esimerkiksi kaupungin yhteisten tapahtumien aikana tuomalla niihin uuden ulottuvuuden. Päivittäisinä kohokohtina toimii iltaisin esitettävä Tampereen historiasta kertova visuaalinen tarina. Se nähdään ensimmäisen kerran hotellin virallisen avajaisjuhlan kunniaksi 2. helmikuuta klo 17.30 ja tästä eteenpäin aina tasatunnein klo 17–00 välillä. Vaihtuvat sisällöt toteutetaan väreillä, muodoilla ja valon liikkeellä.

Valoteoksen on suunnittelut tamperelainen valaistussuunnittelutoimisto VALOA Design Oy. 

– Sisältö on laadittu siten, että se on ajaton ja hillitty sekä miellyttävää katsottavaa niin tamperelaisille kuin turisteillekin. Yllätyksellisyyttä se tulee tarjoamaan esimerkiksi tapahtumien yhteydessä sekä illalla tasatunnein käynnistyvässä tarinallisessa show'ssa, kertoo VALOA Design Oy:n toimitusjohtaja Roope Siiroinen.

Signaali korostaa hotellin ainutlaatuista arkkitehtuuria ja sulautuu luontevasti uudenlaiseksi osaksi kaupunkikuvaa. Valoteos muodostuu LED-valaisinverkoista. Valaisinpintojen asettelu mukailee julkisivun ikkunoiden rytmitystä sekä pääjulkisivun oikeanpuoleisen reunan epäsymmetrisen kulman muotokieltä.

Kooltaan Solo Sokos Hotel Torni Tampereen valoteos on mittavin Suomessa. Vastaavia valoseiniä on ollut nähtävissä aiemmin esimerkiksi Las Vegasissa ja Dubaissa.