Menu

Sarilla on mahtava kokemus hotellialasta

Sari pitelee monia lankoja yhtä aikaa
 
"Mie tykkään, kun on kiire ja saa pidellä kerralla monia lankoja käsissään", sanoo Joensuun Sokos Hotellien hotellipäällikkö Sari Otalahti. Ja pitelemistä riittää, varsinkin nyt, kun Original Sokos Hotel Kimmelin iso uudistus on loppusuoralla.
 
"Työhöni kuuluu henkilöstöjohtamista, kokouksiin osallistumista, suunnittelua ja erilaisten asioiden organisointia. Kimmelin uudistus vie juuri nyt ison osan työajasta. Esimerkiksi äskettäin meille tuli 300 sänkyä, joiden sijoittelu oikeisiin paikkoihin otti aikansa. Päivät on tosi hektisiä eikä koskaan samanlaisia, mutta juuri se pitää vireessä. Tykkään ihan kympillä työstäni! Ilman omien osastojeni vastuuhenkilöitä en tätä rulettia pystyisi pyörittämään, kiitos Merja, Sami, Henna, Sanna ja Roosa – olette helmiä! "
 
Pitkän linjan ammattilainen aloitti hotelli Kimmelissä vuonna 1986, ensin baarimestariharjoittelijana ja tarjoilijana ja sittemmin monissa eri tehtävissä - Sari on aina halunnut oppia uutta. Hotellielämä on muuttunut vuosikymmenten varrella, mutta ilo ihmisten välisistä kohtaamisista on säilynyt.
 
"Hassua, että kun mietin, mikä on eniten muuttunut, tulee mieleeni ihmisten pukeutuminen. 1980- ja 1990-luvulla liikemiehet ja -naiset matkustivat jakkupuvuissa. Nyt pukeudutaan paljon rennommin. Myös vapaa-ajan vietto oli ihan erilaista. Siinä missä ennen iltaa vietettiin yökerhon meiningeissä, vedetään nyt lenkkikengät jalkaan tai salivaatteet päälle. Ja iso muutos on sekin, että ei enää hotellin puhelin soi, koska kaikilla on omat kännykät", Sari kertoo.
 
"Olen tullut hotelli Kimmeliin sen alkumetreillä. Nyt pääsen vielä näkemään täydellisen muodonmuutoksen. Kimmelistä kuoriutuu upea hotelli. Eniten olen vaikuttunut uudesta, valoisasta aulasta puisine vastaanottotiskeineen. Myös Sirkkala-sviitti parvekkeineen ja joki- ja puistonäkymineen on oikea herkku!"
 
Hotellipäälliköllä on työpaikalla niin monta rautaa tullessa, että vapaalle hän viihtyy mieluiten kotona puuhastellen. 
 

Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone
Kirjautuneelle asiakasomistajalle vieläkin paremmat hinnat!
Saat edut käyttöösi kirjautumalla S-tunnuksella verkkosivuillemme.