Menu
Saara Nurmi, S-ryhmän hotellien myyntiryhmän päällikkö

Saara – ihmisrakas myynnin ammattilainen

Syksy on työmatkustuksen osalta vilkasta aikaa ja se näkyy myös S-ryhmän hotellien myyntiryhmän päällikön Saara Nurmen kalenterissa. "Nyt tapaamme asiakkaita sopimusasioissa, ja käymme yhdessä katsomassa hotellien tiloja. Me myyjät elämme ihmisten kohtaamisista. Siksi onkin ihanaa, että nyt niitä taas on", Nurmi sanoo ilahtuneena. Ja ennustaa työmatkustukselle kiireistä syksyä.

"Viimeiset vuodet ovat haastaneet meitä yritysmyynnissä toden teolla. On ollut erityisen mielenkiintoista seurata sekä alan että liikematkustuksen palautumista globaalin pandemian jälkeen. Työnteon hybridimalli on varmasti tullut jäädäkseen mutta erilaisten kohtaamisten ja työmatkustuksen osalta näkyy paljon positiivisia merkkejä. Kollegoita halutaan kyllä tavata. Nyt varataan entistä pidempiä matkoja, yhdistellään enemmän kohtaamisia yhteen reissuun. Myös erilaisia tiimi- ja suunnittelupäiviä sekä pikkujouluja on suunnitteilla lähes joka yrityksessä."

"Suosittelen ennakoimaan syksyn työmatkoja eli varaamaan majoitukset hyvissä ajoin. Kätevin tapa tehdä varaukset on Sokos Hotellien oma mobiilisovellus.  Kannattaa myös tarkistaa, että yrityksen majoitussopimus on ajan tasalla ja vastaa tarpeita. Yritysmyynnin tiimini auttaa tässä mielellään", Nurmi kehottaa.

Kohta pääsee taas pakkaamaan laukkuja!

Saara on pitkän linjan myynnin ammattilainen, S-ryhmässäkin työvuosia on takana jo seitsemän. Ensin asiakkuuspäällikkönä, sitten tiiminvetäjänä ja nyt valtakunnallisesta yritysmyynnistä vastaavana päällikkönä. Työhön kuuluu yritysmyynnin johtamista ja kehittämistä, asiakastyötä yhdessä tiimin kanssa, sidosryhmien tapaamista sekä kaupallisissa hankkeissa mukanaoloa.

"Innostun päivittäin tiimini onnistumisista ja persoonallisista hotelleista, joskin ehdottomasti parasta työssäni ovat ympärilläni olevat ihmiset! Työpäiväni ovat hyvin sosiaalisia, mutta vapaa-aikanikin täyttyy usein ystävistä, sillä olen valtavan ihmisrakas. Vastapainoksi minut löytää Töölönlahdelta lenkkeilemästä tai salilta spinning-tunnilta. Korvissa on todennäköisesti kuulokkeet ja puhelimeen ladattuna hyvä äänikirja tai kiinnostava podcast.

Myyntinaisen seuraavat omat työmatkat suuntautuvat Vaasaan, Turkuun ja Ouluun. Mieli on innostusta täynnä, kun laukut saa taas pakata.