Menu

Näin säästät kesälomalla Helsingissä

Kesäkuun loppupuoli on suomalaisten lomasuunnittelun huippusesonkia. Pääkaupunkiseutu on monen kesäkohteena sen monipuolisen tarjonnan vuoksi. Pääkaupunkiseudulla lomakuluissa voi säästää esimerkiksi varaamalla hotellimajoituksen ajoissa ja suuntaamalla maksuttomiin kohteisiin ja tapahtumiin. Vinkit koosti Helsingin kaupungin matkailuneuvonta.

Monenlaista maksutonta ja edullista tekemistä Helsingissä

Helsingissä on kesällä tarjolla monenlaista maksutonta tekemistä. Espan lavalla on koko kesän musiikkiesityksiä moneen makuun. Helsingin Juhlaviikot puolestaan soi tänä vuonna kirjaimellisesti ympäri kaupunkia, kun maksuttomista Puistot soimaan -konserteista pääsee nauttimaan Kaivopuistossa, Lapinlahdella ja Sinebrychoffin puistossa 17.–19.8.2023. Suomen suosituimmassa museossa Helsingin kaupunginmuseossa Senaatintorin kulmalla jokaisella on mahdollisuus rakastua Helsinkiin. Museo on myös lasten mieleen, sillä siellä sijaitsee Lasten kaupunki.

Alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi myös moniin muihin museoihin kuten HAMiin, Kansallismuseoon, Designmuseoon ja Ateneumiin. Lisäksi osassa museoita on kesäsesonginkin aikaan ilmaispäiviä viikoittain tai kerran kuukaudessa. Helsinki Biennaali kuvataidetapahtuma Vallisaaressa on pääsymaksuton ja Vallisaaren lautalle pääsee maksutta kesäkuun, heinäkuun ja elokuun viimeisinä perjantaipäivinä.

Unescon maailmanperintökohteeseen Suomenlinnaan kuljetaan vesiteitse lautalla, jolle käy sama lippu kuin metroon, bussiin, ratikkaan ja paikallisjunaankin. Suomenlinnassa on kuusi kilometriä muuria, sata tykkiä, jännittäviä tunneleita ja puistoja, joihin voi tutustua ilman pääsymaksua. Saarella on myös kuusi museota sekä kahviloita ja ravintoloita.

Sadepäivälle sopii käynti Helsingin keskustakirjasto Oodissa, joka on avoinna joka päivä aamusta iltaan. Upean arkkitehtuurin lisäksi Oodissa voi uppoutua kirjaan, pelata pelejä ja luoda uutta Oodin studioissa tai Kaupunkiverstaalla. Oodin läheisyydestä löytyy myös kaksi hauskaa leikkipaikkaa, ja lasten liikennekaupungissa lapset pääsevät opettelemaan liikennekulttuuria ilmaiseksi.

Liikuntaa kaipaavalle kaupungissa on monenlaisia lenkkipolkuja, kaupunkipyörällä on helppo liikkua paikasta toiseen, puistojumppia löytyy monen makuun, skeittipuistot keräävät yhteen nuorisoa, ja Keskuspuiston uusi opastettu 16 kilometrin maastopyöräreitti tarjoaa vehreitä metsämaisemia ja vaihtelevia polkuja. Reitti avautuu 19.6.2023.

Linnanmäen huvipuiston alueelle pääsee maksutta ja sieltä löytyy useampi laite, joiden kyytiin perheen pienimmät pääsevät ilmaiseksi. Illan viimeiset tunnit voi huvitella edullisemmalla rannekkeella. S-ryhmän asiakasomistajat voivat ostaa Linnanmäen rannekkeen normaalia edullisemmin hotellimajoituksen yhteydessä kuudesta Sokos Hotellista Helsingissä ja Vantaalla.