19.11.2018

Meidän tarinan kertojat

Ilahduttaminen tekee onnelliseksi

Solo Sokos Hotel Paviljonki on ihana paikka olla töissä. Työmme on monipuolisempaa, vaihtelevampaa, motivoivampaa ja antoisampaa kuin missään aiemmassa työpaikassamme.

Hotellimme on avattu vasta muutama vuosi sitten. Alusta lähtien meillä on ollut aivan omanlaisensa, moderni työskentelykulttuuri, jossa korostetaan itsensä ja omien asiakaspalvelutaitojen kehittämistä, joustavuutta, innovatiivisuutta ja toisten auttamista. Meitä kannustetaan ideoimaan ja toteuttamaan erilaisia asioita, jotka tekevät sekä asiakkaistamme että työkavereistamme iloisia ja onnellisia. Meillä ei ole raja-aitoja, vaan riennämme viipymättä apuun esimerkiksi vastaanotosta ravintolan puolelle tai toisin päin, mikäli näemme, että apuvoimat ovat tarpeen.

Työmme lähtökohtana on ajatus, että jokainen vieraamme on yhtä tervetullut, arvostettu ja tärkeä, ansaiten yksilöllistä palvelua ja onnellisia hetkiä. Erityinen hotellikokemus lähtee siitä, että olemme aidosti läsnä vieraitamme varten. Kohtaamme, kuuntelemme ja olemme kiinnostuneita.
On todella hienoa päästä yllättämään vieraamme ystävällisellä teolla. Joskus se voi olla vain kuuntelemista ja myötäelämistä niin surun kuin ilon hetkellä. Toisinaan taas voimme yllättää huoneeseen viedyillä tai ravintolassa tarjotuilla herkuilla. Olemme esimerkiksi tuottaneet hyvää mieltä ajamalla väsyneen matkalaisen auton pysäköintihalliin, olemalla aidosti mukana 60-vuotishääpäiväänsä viettävän pariskunnan juhlahetkessä tai viemällä lapset tutkimusmatkalle hotelliin, jotta vanhemmat saavat olla hetken kahdestaan.

Vieraitamme voimme ja ennen kaikkea haluamme ilahduttaa kullekin sopivalla ja tärkeällä tavalla. Pidämme toisemme ajan tasalla vieraistamme, jotta voimme koko työyhteisö olla mukana tähtihetkien luomisessa. Tilannetajumme on hyvin herkistynyt. Saatamme napata yksittäisestä lauseesta asian, johon on mukava tarttua yllätyksen toteuttamiseksi.
Tuntuu oudolta, kun vieraamme on joskus pyytänyt varovaisesti pientä palvelua, "mikäli siitä ei ole liikaa vaivaa". Ihan vilpittömästi, eipä ole ikinä edes vilahtanut mieleen, että hyvästä palvelusta olisi vaivaa!

On vaikea kuvitella Solo Sokos Hotel Paviljonkia parempaa työpaikkaa. Meille ovat valikoituneet ihmiset, joita yhdistää halu tuottaa ympärilleen hyviä asioita. Toisten auttaminen tuottaa hyvän fiiliksen meille kaikille. Onnellistamisesta me paviljonkilaiset puhkeamme kukkaan.

Lämminhenkistä Joulua ja onnellisia hetkiä Uuteen Vuoteen toivottaen

Vastaanoton Mirella ja Trattoria Aukion Ida