Kouvolan Vaakunan uudistukset 2020

Kymen Seudun Osuuskauppa käynnisti vuonna 2019 mittavat uudistukset reilun 30 vuoden ikäisessä Original Sokos Hotel Vaakuna Kouvolassa. Koko uudistus on valmis helmikuussa 2021, jolloin voimme ylpeänä esitellä kaikkia uusiutuneita tiloja. 

Uudishankkeen pyörteissä olemme voineet palvella asiakkaitamme lähes normaalisti. Nyt viimeinenkin uudistusvaihe on menossa hotellin yhdessä siivessä, jossa ei ole uudistuksen aikana toimintaa. Näin pystymme minimoimaan myös lopussa remontoinnin haitat mahdollisimman pieniksi asiakkaillemme. 

Hotellin ulkonäköä ei muutettu uudistuksessa ja myös ulkoseinän vaaleanpunainen väri jäi ihastuttamaan vieraitamme. Olemmehan jo tämänkin myötä Suomen sympaattisin hotelli. 

Uudistuksen myötä katutasossa sijaitsevat ravintolat yhdistyivät yhdeksi kokonaisuudeksi, ranskalaiseksi Frans & Rose bistroksi. Ravintola onkin nyt koko hotellimme alakerran sydän niin tunnelmaltaan kuin raikkaudeltaankin.

Hotellihuoneiden uudistuksessa on käytetty alueellista inspiraatiota ja teemat kunnioittavat Pohjoista- Kymenlaaksoa monipuolisesti. Teemoiksi valikoituivat: Pentik, Repovesi sekä Tykkimäki.

PENTIK-huoneen teema kunnioittaa Kuusankoskelta kotoisin olevan Anu Pentikin perintöä. Seinille valittu suurikuvioinen Pioni-kuosi, harmoninen ja pehmeä värimaailma sekä kotoisat kalusteet synnyttävät huoneeseen viihtyisän Pentik-hengen. Luonnonmateriaalit luovat huoneeseen rauhallista tunnelmaa. Kylpyhuoneessa Pentik-tunnelma syntyy kalusteiden lisäksi upeasta vaaleanpunaisesta seinälaatasta sekä sen kontrastina käytetystä betoni-teemasta. Kautta linjan hotellissa näkyvä betonikuosi onkin luonteenomaista Kouvolalle. Moni sanookin, että Kouvola ilmentyy "Kaikkea kivaa betonista" -lausahdukseen.
 
REPOVESI-huoneessa luonto on tuotu huoneeseen sisään. Tässä huoneessa asukkaan on helppo kuvitella itsensä luonnonpuiston helmaan retkeilemään ja nauttimaan jylhistä maisemista. Koko seinän kokoinen upea Repovesi-maisema avautuu huoneen sivuseinällä. Kalusteiden materiaaleissa on käytetty puuta luonnonläheisyyttä lisäämään. Teema jatkuu kylpyhuoneessa upean vedenvihreän seinälaatan viedessä Repoveden tunnelmiin
 
TYKKIMÄKI- huoneessa vierailijaa tervehtii Tykkimäen Endeavour-laitteen silhuetti betonisella seinällä. Laitteen kelta-lilaväritys on tuotu kalusteisiin ja materiaaleihin, mutta muuten huone on haluttu pitää tunnelmallisena. Isoon nojatuoliin on mukava istahtaa pitkän matkapäivän jälkeen. Kylpyhuoneen endeavorin-keltainen laattaseinä piristää aamu-unista matkaajaa nostaen hymyn huulille. 
 
Hotelliuudistuksessa myös kuntosali, kaikki kokoustilat ja saunat ovat saaneet uuden vivahteikkaan ilmeen, joissa korostuu paikallisuus. Tutustu lisää kokoustilojen uudistukseen TÄSTÄ.  
 
Suomen sympaattisin hotelli uudistettuna tääl sinuu jo oottelee!