15.11.2018

Konseptitoimisto Flock uskoo parviälyn voimaan Wiklundin suunnittelussa

Wiklund – Turun sydän

"On ollut hienoa saada olla tekemässä Wiklund -projektia. Huolellinen lähtötilanne- ja mahdollisuusanalyysi sekä strategiatyö muodostivat kokonaisuudelle vahvan perustan. Wiklundin kokonaiskonseptin, sen alakonseptien, sekä useimpien Wiklundin ravintoloiden ja hotellin rakentaminen yhdessä TOK:n rohkean tiimin kanssa on ollut yksi uramme mielenkiintoisimpia hankkeita."

Wiklundin kokonaishanke on poikkeuksellisen laaja. Wiklundista on syntymässä paikka, jossa kaikki on mahdollista, ja jonka valikoima palvelee monipuolisesti niin turkulaisia kuin turistejakin. Koko suunnittelutyötämme on ohjannut halu saada ihmiset viihtymään ja viipymään, ilahtumaan ja yllättymään. Ravintolamaailmasta on syntymässä valtavan mielenkiintoinen kokonaisuus. Veikeässä ja viihtyisässä Venn-viinibaarissa voi viettää iloiset etkot ja jatkot. Raikkaasta Rapidosta loistavat eväät saa niin nopeasti, että ne ehtivät nauttia hitaasti. Coffarissa puolestaan sujuvat niin työskentely kuin turiseminenkin, parhaan kahvin äärellä – yksin tai yhdessä. Vielä nimeämättömässä kattobaarissa puolestaan on aina kesä. Ja kun tapahtumarikkaasta Wiklundin sykkeestä kaipaa omaa tilaa, laadukkaiden hotellihuoneiden harmoninen miljöö tarjoaa rauhallisen ja rentouttavan turvasataman.

Pidämme erityisen arvokkaana tiivistä yhteistyötämme TOK:n tiimin kanssa. Koska olemme saaneet olla hankkeessa mukana alusta saakka, on koko kokonaisuuteen syntynyt syvä suhde. Tätä puolestaan on voinut hyödyntää konseptointi- ja sisustussuunnittelussa. Mitään arvokasta ei tehdä yksin, vaan vahvasti parviälyn voimin. Niinpä olemme koonneet parhaan mahdollisen tiimin kuhunkin työvaiheeseen.

Kiitos Turku. Kiitos TOK. Rohkeaa ja reipasta.

Flock Helsinki on ketterä konseptitoimisto, joka rakentaa yhdessä asiakkaidensa kanssa uutta bisnestä. Tällaisia ovat uudet ravintola-, hotelli- ja toimitilakonseptit, asumisen ratkaisut, markkinointi sekä kohteiden käytännön toteutus. Flock toimii verkostona kooten aina parhaat ammattilaiset kuhunkin hankkeeseen.

Original Sokos Hotel Wiklund
Eerikinkatu 11, Turku