Menu
Joulun tunnelmaa

Joulun aika Turussa

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat

Joulumarkkinat järjestetään Turun Vanhalla Suurtorilla neljänä adventtiviikonloppuna 27. – 28.11., 4. – 5.12., 11. – 12.12. ja 18. – 19.12.2021. Joulumarkkinoilta löydät nähtävää ja tehtävää koko perheelle. Torin täyttävät käsityöläisten laadukkaat myyntituotteet ja jouluiset herkut sekä monenlaiset musiikki-, teatteri- ja sirkusesitykset. Pukin pajalla tapaat myös Joulupukin!

 

Joulutori

Kauppatorin uudistuksen ollessa käynnissä kauppatorin perinteiset joulumökit nähdään Yliopistonkadun kävelykadulla. Pieni joulutori on avoinna jouluaattoon asti. Muutokset ovat mahdollisia.

 

Jouluvalot

Joulukausi Turussa avautuu marraskuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin jouluvalot syttyvät loistamaan ympäri kaupunkia.

Valtakunnan ykköskuusi tuomiokirkon edessä saa koristeekseen valot, jotka loistavat kaupunkilaisten ilona koko joulun ajan yli. Ensimmäinen sähkölampuilla valaistu kuusi tuotiin kirkolle jo vuonna 1900 ja säännöllinen perinne Tuomiokirkontorin joulukuusesta alkoi 1930-luvulla. Perimätiedon mukaan sotavuosina kuusiperinteessä olisi ollut pieniä katkoksia. Vuodesta 1955 lähtien kuusista on pidetty tarkkaa kirjanpitoa, josta käyvät ilmi mm. kuusen lahjoittajat ja kasvupaikat.

 

Joulun polku

Tämä vuonna Joulun polku toteutetaan teemalla Valoisa tonttujen joulu. Joulun polku on jouluinen tapahtumakokonaisuus, joka koostuu tapahtumapäivistä, kaupallisista kampanjoista ja kauniista näyteikkunoista.

27.11. Satumainen joulunavaus

4.12. Tonttujen yö (samaan aikaan Turun valotapahtumaviikonloppu Valon polku)

18.12. Tonttulasten puuhapäivä

1.-24.12. Instagram-joulukalenteri

1.-24.12. Tonttuovet

Lisätiedot ja tarkemmat ohjelmat osoitteesta: Joulun polku 2021 – Turku Center

 

Valon polku

Valon polku alkaa Turun ydinkeskustan ja Vanhankaupungin alueelle 3.–6.12.2021 levittyvästä suuresta valotapahtumaviikonlopusta. Tuolloin esillä on peräti 14 erilaista valoteosta. Lisäksi tarjolla on runsaasti oheisohjelmaa mm. tulitaidetta, sirkusta, nukketeatteria ja valosuunnistusta.

Osa tapahtuman teoksista jää ilahduttamaan kulkijoita kausivalaistuksen rinnalle pidemmäksi aikaa. Valon polku päättyy 21.–22.1.2022 Seikkailupuistossa järjestettävään Lasten valomaa -tapahtumaan.

Lisätietoja: https://www.turku.fi/valonpolku

 

Hei joulu! -lastenmusikaali

Lasten joulumusikaali kertoo ensimmäisen joulun tapahtumat uuden musiikin keinoin. Musikaalissa yhdistyy Luukkaan kertoma jouluevankeliumi nykypäivän lasten ja nuorten maailmaan. Aikamatkalaiset oivaltavat seikkailunsa aikana, mikä on joulun todellinen lahja: rakkaus, joka on valmis antamaan omastaan toisille.

Tuomiokirkossa

ke 1.12. klo 17 (ensi-ilta)
to 2.12. klo 16 & 18.30 
la 4.12. klo 10

 

Suomen suurimmat joulumyyjäiset

Messukeskuksessa 4.12. klo. 11-16

 

Joulurauhanjulistus

Joulurauha julistetaan jouluaattona klo 12 Vanhalla Suurtorilla suomeksi ja ruotsiksi. Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen lukee joulurauhan julistuksen Brinkkalan talon parvekkeelta jouluaattona 24.12.2020 kello 12.

 

Joulunaika museoissa

 

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Katetut joulupöydät -näyttely 28.11.–6.1.

Näyttely kertoo 1700- ja 1800 -luvun vaihteen joulun vietosta säätyläisperheessä tohtori Pippingin aikana. Jouluherkut on katettuina saliin ja kamareihin, ja talo on täynnä juhlatunnelmaa.

  • Näyttelyopastukset: Opastukset suomeksi 28.11., 5.12., 12.12., 19.12. ja 26.12. ja 6.1. klo 13 ja ruotsiksi 11.12. klo 13.
  • Jouluilta hämärtyy -opastukset. Opastuksella tutustutaan Katetut joulupöydät -näyttelyn lisäksi valaistukseen talvisessa Turussa 1700-1800-lukujen vaihteessa. Opastukset suomeksi 28.11., 5.12., 12.12., 19.12., 26.12. ja 6.1. klo 16.30 ja ruotsiksi 11.12. klo 16.30.

Marionettiesitys Lumityttö – Tarina lumesta ja unelmista 11.12. klo 14

Teatteri Taigamaton tunnelmallinen marionettinukke-esitys, jossa on draamaa ja seikkailua. Suositusikä 2–12-vuotiaat. Kesto 35 min. Ennakkovaraukset turku.fi/apteekkimuseo.

Lucian päivän aaton glögitarjoilu museon sisäpihalla 12.12. klo 12–14

Ennustuksia uudelle vuodelle 30.12. klo 13–16

Mehiläisvahavaloksien tekoa ja kuppiennustusta Qwenselin vaunuvajassa.

 

Kuralan Kylämäki

Isoäidinaikainen joulu 4.–12.12. ti–pe 9–14, la–su 11–17

Iso-Kohmon talossa valmistellaan joulua: tuvassa tuoksuvat lanttulaatikko, lipeäkala ja piparkakkumausteet. Saliin on kannettu kuusi koristeltavaksi ja kamarin kätköissä pohditaan, mitä laitetaan pukin konttiin. Vähä-Kohmon koululuokkakin on juhla-asussa.

Kuralan Kylämäen Ystävien joulumyyntiä Kokeiluverstaalla 4.–5.12. ja 11.–12.12. klo 11–17

 

Turun linna

Tonttu-ukon kierrokset lauantaisin ja sunnuntaisin 4.–19.12. klo 11, 12 ja 13. Tonttu-ukko ja uskolliset apulaisensa Murri-kissa ja Susi tuntevat linnan asukkaiden tarinat yli 700 vuoden ajalta.

Joulunviettoa hovissa ja säätyläiskodeissa -opastukset lauantaisin ja sunnuntaisin 4.–19.12. klo 11 ja 13

Opastuksilla tutustutaan eri vuosisatoja edustaviin kattauksiin ja jouluherkkuihin, jotka on sijoitettu kunkin aikakauden mukaisesti sisustettuihin huoneisiin.

Turun linnan piparkakkukurssit la 11.12. klo 12–15 ja su 12.12. klo 12–15Kurssilla tutustutaan puumuotilla kuvioituihin piparkakkuihin, joita on leivottu monissa Euroopan kaupungeissa jo keskiajalla, ja leivotaan kauniita ja maistuvia kotiin viemisiä. Ilmoittautumiset turku.fi/turunlinna.

 

Joululahjat museokaupoista

Museokaupat ovat tulvillaan lahjoja ystäville, lapsille, isovanhemmille, opettajille, ihan kaikille. Valikoimasta löytyy ainutlaatuisia käsityötuotteita kuten viilivateja, turkistossuja, puuvakkoja, koruja, ritarin ja linnanneidon varusteita ja keppihevosia sekä mielenkiintoisia kirjoja, ja paljon muuta.

Museokaupat löytyvät Apteekkimuseosta ja Qwenselin talosta, Turun linnasta, WAMista sekä Hansakorttelista.

 

 

Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
5
6
7
8
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone
Kirjautuneelle asiakasomistajalle vieläkin paremmat hinnat!
Saat edut käyttöösi kirjautumalla S-käyttäjätilillä verkkosivuillemme.
Kirjaudu sisään
Näin voit varata huoneita S-Card-asiakkaana sekä tarkastella ja päivittää omia tietojasi.