Original Sokos Hotel Ilveksen uusi hotellinjohtaja on Marco Sylvelin.

Ilveksen uusi hotellinjohtaja Marco Sylvelin esittäytyy

Millainen mies on ikonisen Ilveksen uusi johtaja?

Tamperelainen Marco Sylvelin aloitti vuoden alussa uudistuvan Original Sokos Hotel Ilveksen hotellinjohtajana. Työpaikan vaihto ei varsinaisesti ollut mielessä, mutta kun soitto headhunterilta tuli, ei miehen tarvinnut yhtä yötä kauempaa miettiä. "Ilveksellähän on ikoninen asema Tampereella. Minäkin olen elänyt sen kanssa; käynyt siellä syömässä ja juhlimassa – ja myöhemmin myös kokoustamassa. Oli siis melko heti selvää, että tämä on minun paikkani, jos sen saan."

"Ja onneksi sain. Olen todella innoissani päästessäni nyt tapahtumien ytimeen. Hotelli Ilveksessä parasta on sen todella laaja palvelutarjooma pubista Ballroom-saleihin. Ja onhan näköalat Ilveksen ikkunoista upeita! Uudistuksen yhteydessä saamme vielä kattoterassinkin."

Marco kertoo päätyneensä hotelli- ja ravintola-alalle vähän vahingossa. 'Vahingosta' tuli sitten elämäntyö. "Tykästyin heti siihen, että alalla vaikutti olevan hyväntuulista, rentoa ja yhteen hiileen puhaltavaa porukkaa. Työyhteisöt ovat tiiviitä, usein kuin toinen perhe. Ja moni meidän alalla perustaa perheenkin työkaverin kanssa, niin onnellisesti kävi minullekin 25 vuotta sitten", Ilveksen tuore hotellinjohtaja naurahtaa.

Sylvelinistä Original Sokos Hotel Ilves ja sitä operoiva hotelliyhtiö Sokotel saavat varsinaisen moniosaajan. Hallussa on lähes kaikki hotellin tehtävät laukkupojasta hotellinjohtajaan, ja kokemusta erilaisista paikoista kylpylähotelleista kokoustaloihin. Esimiehenä hän sanoo olevansa ennen kaikkea sparraileva. "Kuuntelen, osallistan ja vastuutan. Annan tukea aina, kun sitä pyydetään. Ja joskus silloinkin, kun sitä ei pyydetä. Laadukkaalla johtamisella mahdollistetaan henkilökunnalle kyky palvella asiakkaita hyvin, saada asiakkaat viihtymään."

Hotelliala ei ole miehen ainoa hulluus. "Urheilu on suuri intohimoni – harrastan ihan kaikkea liikuntaa; käyn salilla, juoksen, golfaan, retkeilen.  Lisäksi olen äärimmäisen kova penkkiurheilija. Laji kuin laji, olen hengessä mukana. Matkakohteetkin valikoituvat usein sen mukaan missä voi seurata jotain kisoja."

Original Sokos Hotel Ilves avautuu täysin uudistettuna 16. maaliskuuta. "Hotellin avauksen lähestyessä työhön tulee sopivasti paineen tuntua. Mielessä pyörii, saadaanko kaikki varmasti ajoissa valmiiksi. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että viime metreillä palaset aina loksahtelevat paikoilleen. Pieni paine antaa energiaa."

"Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi kokemaan uusittu Original Sokos Hotel Ilves!"

 

Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
5
6
7
8
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone
Kirjautuneelle asiakasomistajalle vieläkin paremmat hinnat!
Saat edut käyttöösi kirjautumalla S-käyttäjätilillä verkkosivuillemme.
Kirjaudu sisään
Näin voit varata huoneita S-Card-asiakkaana sekä tarkastella ja päivittää omia tietojasi.