Ilveksen ravintolat ovat jälleen auki!

 

Ilveksen uudistunut ravintolakattaus avautuu maaliskuun puolivälissä entistä laajempana. Uutuuksina vieraita palvelevat Lynx Bar & Cafe ja kaupungin mielenkiintoisin after work, uudistunut Amarillo kattoterasseineen sekä Tampereelle paluun tekevä koko kansan suosikki Rosso.


Tamperelaisten pitkä odotus palkitaan, kun Rosso avautuu uudistuneeseen Original Sokos Hotel Ilvekseen. Rosso-ketjukin on uudistunut siitä, kun se Tampereelta lähti. Pizza on edelleen klassikko, mutta mm. kasvisannoksia on lisätty.


- Olemme todella innoissamme, että pääsemme avaamaan uuden Rosson Ilvekseen, sillä tamperelaiset ovat kaivanneet Rossoa takaisin kaupunkiin. Ilveksen eloisa ilmapiiri ja rennon mutkaton Rosso sopivat erinomaisesti yhteen, ravintolapäällikkö Riikka Koskela kertoo.


Ilveksen aulaan ja entisen vastaanoton paikalle avautuu ihan uusi Lynx Bar & Cafe, joka palvelee päivisin kahvilana, ja iltapäivästä tyylikkäänä after work -keitaana. Viikonloppuiltaisin tunnelmasta huolehtii DJ. Kuohuvien ja muiden juomien lisäksi Lynxistä saa juomien kylkeen syötäväksi pieniä "ipaksia", sekä salaatteja ja muita kahvilatuotteita, muun muassa Lynxille suunniteltuja korvapuusteja. Lynx on avoinna aamusta iltamyöhään.


Myös Amarillo on kokonaan uudistettu. Amarillon uusi liikeidea korostaa yhteisöllisyyttä, elämyksellisyyttä ja vieraiden viihtyvyyttä. Uutuutena on The Table -pöytä, jonka äärellä 8 henkilöä voi nauttia täydellisen elämysillan yllätysmenuineen. Hatanpäänvaltatien puolelle on avattu uusi pääsisäänkäynti, ja kesän koittaessa myös Amarillon uusi viihtyisä kattoterassi avaa ovensa janoisille. The Table on varattavissa perjantaista 18.3. eteenpäin.


Uusien ravintoloiden lisäksi Ilveksen ravintolavieraita palvelevat jo klassikon aseman Tampereella saavuttanut pub Ukko Nooa, sekä legendaarinen Ilves Night, joka aukeaa myöhemmin keväällä.


- Uusi Amarillo, sen ilmapiiri sekä yhteisöllisyys ja tietenkin The Table, tarjoavat kaupungin ravintolakenttään uutta raikasta tekemistä. Urheilun ystäville Pub Ukko Nooa tarjoaa oivallisen vaihtoehdon seurata sporttia. Ukko Nooa on myös aina ollut tunnettu siitä, että se palvelee viikon jokaisena päivänä klo 04 asti, ja näin tottakai tulee olemaan myös jatkossa, kertoo ravintolapäällikkö Valtteri Mäkelä.


Tamperelaisten olohuoneena tunnetun Original Sokos Hotel Ilveksen vuoden kestänyt uudistushanke on loppusuoralla, ja hotelli avaa ovensa vieraille 16.3.2022. Legendaarisen maamerkkihotellin vetonauloja ovat Ilveksen ainutlaatuinen tunnelma ja palvelu, uudistetut tilat, huoneista avautuvat näköalat sekä entistäkin laajempi ravintolakattaus.

Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
5
6
7
8
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone
Kirjautuneelle asiakasomistajalle vieläkin paremmat hinnat!
Saat edut käyttöösi kirjautumalla S-käyttäjätilillä verkkosivuillemme.
Kirjaudu sisään
Näin voit varata huoneita S-Card-asiakkaana sekä tarkastella ja päivittää omia tietojasi.