Menu
Hotellinjohtaja Tiina Rimpiläinen
Hotellinjohtaja Tiina Rimpiläinen

Hotellinjohtajan kesän vinkit

Valjuksen uudistuksesta on kohta kulunut jo vuosi ja saamme nyt valmistautua tulevaan kesään hyvillä mielin. Uudet huoneemme ovat saaneet hyvän vastaanoton ja aiemminkin valmistuneita huoneita päivitetään jatkuvasti, jotta vierailusi meillä olisi onnistunut.

Kainuussa kevät tekee hiljaa tuloaan ja vielä lunta löytyy jopa hiihtämiseen asti, mutta kyllä se sieltä on joka vuosi tullut – kesä.
Kajaanin kesä onkin tapahtumia ja kulttuuria täynnä, käy tutustumassa tapahtumiin Visit Kajaani sivuilla ja vastaanotosta saat lisää vinkkejä. Itse suosittelen ehdottomasti vierailemaan Oulujärven helmessä Ärjän saaressa ja Karolineburgin kartanon kahvilassa. Kartano sijaitsee aivan keskustan tuntumassa lähellä jokirantaa ja rauniolinnaa. Tulevan kesän uutuutena on venekuljetukset Rehjan saareen, mutta odotellaan vielä jäiden lähtemistä Nuasjärvestä.

Itse vietän vapaa-aikani paljon luonnossa, patikoin Vuokatin vaaroilla ja Kainuun kansallispuistoistoista Hossa on mieluisin. Molemmat ovat sopivia päiväretkikohteita Kajaanin vierailulla.
Kajaanin kesässä viihtyy myös lukuisilla terasseilla ja kannattaa ehdottomasti ottaa suunnaksi BarTuttu ja sen terassi, joka on vain kivenheiton päässä hotellistamme Ravintola Rosson naapurissa. 

Hyvää kesää vieraanamme,
hotellinjohtaja Tiina Rimpiläinen