Menu

Heymossa joukkuehenki tiivistyy

Kuopion Palloseuran alle 20-vuotiaiden poikien joukkue matkustaa pelikaudella ahkerasti ympäri Suomen. Espoon Heymo 1 -hotelliin saavuttiin iloisissa tunnelmissa. Yhteishenki on joukkueella vahva ja Heymon sosiaalisissa tiloissa pojat uskovat sen vaan korostuvan.

Bussilla pelipaikoille

Joukkue saapuu helmikuisena iltapäivänä Heymo 1 -hotelliin, Espoon Keilaniemeen, viiden tunnin bussimatkan jälkeen. "Pelaamme tällä hetkellä lohkossa, jossa suurin osa joukkueista on pääkaupunkiseudulta, joten pelireissuja tulee aika paljon" kertoo hyökkääjänä pelaava Oliver Hyvönen. Talven treenikauden jälkeen pojilla on edessään U20 SM-karsintasarjan kauden neljäs peli Jätkäsaaren Intersport Areenalla.

Heymo-hotellin sijaintia kupsilaiset pitävät pääkaupunkiseudulla majoittuvalle urheilujoukkueelle erinomaisena. "Liikumme aina bussilla, joten Heymon sijainti toimivien liikenneyhteyksien varrella mahdollistaa helpon siirtymisen pelipaikoille", toteaa KuPSin toiminnanjohtaja Jari Koistinen.

Lisäksi junioritoiminnassa kustannustehokkuus on tärkeässä roolissa, joten majoitus ydinkeskustan ulkopuolella on joukkueille hyvä vaihtoehto myös hinnan vuoksi. "Suosittelen lämpimästi Heymoa jokaiselle turnausmatkalle lähtevälle juniorijoukkueelle" Koistinen jatkaa.

Aina tarjolla oleva aamupala plussaa

Puolustajana pelaavan Eemil Räsäsen mielestä hotellissa tärkeintä on mukava sänky, suihku sekä urheilijalle sopiva aamupala. "Mitä paremmin saa nukuttua, sen paremmin peli sujuu", Räsänen toteaa.

Heymossa ympärivuorokautisesti saatavilla oleva aamupala ja Selflyn välipaloja tarjoavat älykaapit saavat pelaajilta suurta kiitosta. "Pelaajien aikataulut menevät usein ristiin hotellin aikataulujen kanssa ja siksi onkin hyvä, että ruokaa on tarjolla aina kun sitä tarvitsee" Hyvönen lisää.

Heymo Room on hyvä paikka valmistautua otteluun

Pelaajista Oliver majoittuu yhdessä kuuden muun joukkuelaisen kanssa Heymo Roomiin, joka koostuu kolmesta väliovella toisiinsa yhdistyvästä huoneesta. Heymo Roomissa pelaajat mahtuvat valmistautumaan otteluun isommalla porukalla ja viettämään aikaa yhdessä.

Eemil kertookin sekä pelimatkojen että jalkapallokentän ulkopuolella yhdessä vietetyn ajan rakentavan joukkuehenkeä juuri oikealla tavalla. "Ehkä pääkaupunkiseudulla pelaajien laatu on parempi, kun heitä on niin paljon enemmän. Meillä joukkuehenki on suurin valttikortti, ja voitamme vastustajat  etenkin joukkueena", Oliver säestää.

Jari Koistinen lisää Heymon Social Spacen ja muiden yhteisten tilojen olevan erinomaisia nuoremmille joukkueille, kun matkassa on paljon vanhempia mukana. Yhteisissä tiloissa vanhemmat ja pelaajat saavat olla yhdessä.

Niin toiminnanjohtajalta kuin pelaajilta kiitosta kerää myös koko Sokos Hotels -ketju. "Huoneet ovat laadukkaita, ja tarvitsemamme erikoispalvelut aina helposti ja asiantuntevasti tarjolla".

Onnea kauden peleihin, toivottaa Sokos Hotels!