15.11.2018

Gunnarin tuottajatarinat 6/6 - Intensiivisiä makuja Kotipellon puutarhasta

Mukana vierailulla oli Gunnarin ravintolapäällikkö Sami Kivirinta, ravintolakummeista Paula Stam ja Hanna Koivikko. 

 

 

Intensiivisiä makuja yrteistä 

 

Kotipellon puutarhan toiminta sai alkunsa vuonna 1997 kurkun viljelyllä, josta siirryttiin vuonna 2009 erikoissalaattien kautta versojen ja syötävien kukkien tuottajaksi. Yrittäjä Niko Honkanen on yksi omistajista sekä Kotipellon puutarhan "kasvot". Tapaamisessa oli mukana myös Pasi Kuronen, joka vastaa tuotekehittelystä mitä tulee kukkien, yrttien ja salaattien käyttöön ruoanvalmistuksessa. Molemmilla on läheinen suhde ravintolamaailmaan; Nikolla suurin osa ystäväpiiristä muodostuu keittiömestareista ja kokeista, kun taas Pasilla on yli 20 vuoden keittiötausta, joissa hän on toiminut mestarina, päällikkönä ja yrittäjänä. "On tärkeää olla lähellä alaa, jotta tietää mitä tapahtuu missäkin", toteaa Niko Honkanen. Mimis-tuotteita tehdään enimmäkseen ravintoloiden tarpeisiin, mutta niitä löytyy myös vähittäiskaupoista.  

 

Versot ja syötävät kukat hittejä maailmalla 

 

Mimis aloitti toimintansa kolmella lajikkeella, mutta tänä päivänä lajikkeita on jo yli 100. Aluksi yritys työllisti vain kolme ihmistä, mutta nykyään työntekijöitä on jo 24. Mimis nimenä juontaa juurensa tahtotilasta, että nimi ei tarkoittaisi millään kielellä mitään, sillä yrityksellä on aina ollut tähtäimessä laajentua maailmalle. "Nyt kuitenkin on selvinnyt, että Mimis tarkoittaa japaniksi korvaa", Honkanen naurahtaa. 

 

Yritys on tunnettu lukuisissa maissa ympäri maailmaa, näistä esimerkkinä mm. Ruotsi, Hong Kong, Islanti ja Tanska. Maailmalla ihmiset arvostavat todella paljon sitä, että yritys tulee Suomesta ja että kaikki tuotteet viljellään Suomessa. Suomessa normaalisti tuotetut tuotteet ovat yleensä puhtaampia kuin eurooppalainen luomu. Monissa maissa Michelin-ravintolat käyttävät Mimis-tuotteita, kuten esimerkiksi Ruotsissa ravintola Frantzén. Ravintolamaailman suosio on vaatinut paljon työtä, mutta se on kannattanut, sillä nykyään kysyntää on paljon ja monet ravintolat pyytävät kehittämään juuri heidän tarpeisiinsa sopivia tuotteita. Myös Gunnariin on suunnitteilla oma salaattisekoitus.  

 

Pysäyttäviä makuelämyksiä kehitetään jatkuvasti 

 

Kaikki Mimis-tuotteet kasvatetaan Suomessa, kerätään ja pakataan käsin. Tuotteet ovat takuuvarmasti puhtaita ja laadukkaita, jonka kotimainen turve, puhdas vesi ja ammattimainen tuotanto takaavat. Mimis haluaa kehittää uusia makuja ja lajikkeita, jotka tuovat pysäyttäviä makuelämyksiä asiakkaille. Keskustelussa nousee usein esille, että henkilökunnalle tärkein asia on luoda tuotteita jotka todella maistuvat joltain "Turhaa tehdä sellaista, joka ei maistu miltään", toteaa Pasi Kuronen. Versojen maut jäävät pyörimään ihmisten suuhun pitkäksi aikaa ja useat lajikkeet herättävät todella paljon keskustelua. "Tämä on juuri se mitä me halutaan, luoda asiakkaille mielikuvia ja fiiliksiä", Honkanen kertoo. Kehitteillä on jatkuvasti uusia tuotteita ja makuja. Honkanen myöntää olevansa levoton sielu, joka haluaa tarttua toimeen heti: "Jos saan uuden idean, sen pitää olla kasvussa jo kahden viikon kuluttua, en vain pysty odottamaan", naurahtaa Honkanen. 

 

Gunnarin ravintolakummit ja ravintolapäällikkö olivat haltioissaan maisteltuaan tuotteita. Tuotteet kehitetään niin, että yrtit eivät ole vain kauniita koristeita vaan maku edellä mennään. Annoksesta voidaan jättää esimerkiksi happoa tuottava elementti pois ja korvata se yrtillä. Suolaheinä on Honkasen oma suosikki, "Tämä sopii upeasti jäätelön kanssa, drinkin joukkoon tai salaattisekoituksen pohjana." 

 "Tästä tulee lapsuus mieleen, Oi kuinka ihanan makuinen", kehuvat Kivirinta ja Paula Stam yhteen ääneen. Maailman parasta sinappia, kähäräsinappia maisteltaessa kehuja satelee jälleen; "Suutuntuma on upea, niin rapea että saa oikein purra", kehuu ravintolakummi Hanna Koivikko. Suolaheinä tulee luultavasti olemaan yksi elementti Gunnarin salaattisekoituksessa, toinen kähäräsinappi ja kolmas pehmeyttä ja väriä tuova lajike on vielä pohdinnassa. Loistavia tuotteita on paljon, esimerkiksi nuorena leikattava rucola ei ole yhtään kitkerä, vaan sopivan pehmeä ja kostea. Se sisältää myös vain murto-osan nitriittiä tavalliseen rucolaan verrattuna. Honkanen hehkuttaa myös erikoisuuksia kuten lakritsiyrttiä ja kaunista merellistä osterinlehteä. 

 

Ekologisuudella suuri merkitys puutarhalle 

 

Puutarhalle on tärkeää, että käytettävät materiaalit ovat ekologisia. Kasvihuoneet lämmitetään kaurankuorijauheella ja muovin käyttö on vedetty ihan minimiin. Yrityksen alkuvaiheessa puutarhassa käytettiin muovisia ruukkuja, mutta hyvin nopeasti kuitenkin huomattiin muoviroskan suuri määrä ja ruukuista luovuttiin kokonaan. Muovi mitä puutarhassa käytetään on tehty kierrätetystä muovista. Yritys toimii myös niin, että mitään ei heitetä pois vaan kaikki käytetään hyödyksiYlijääneet yrtit kuivataan ja niistä tehdään yrttisuoloja ja yrttipölyä. "Näille voisi olla käyttöä Gunnarissakin!", Kivirinta innostuu. Kaikki jäte menee paikallisten viljelijöiden pelloille. Myös uusia innovatiivisia kasvumenetelmiä kehitetään jatkuvasti, nykyään esimerkiksi osa yrteistä kasvaa Uudenkaupungin kalankasvattamon katolla hyödyntäen kiertotaloutta.  

"Tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia", Niko täsmentää pilke silmäkulmassa.