11.10.2018

Gunnar ja Chef's Sharing Table kutsuu Teidät saman pöydän ääreen

Turun kaupungin senaatissa vahvistetun päätöksen myötä päätettiin, että puiden istutus Vanhalle Suurtorille voidaan aloittaa. Vuorijalava istutettiin tulevaan Porthanin puistoon vuonna 1835. Tämän jälkeen puu on nähnyt ja tuntenut kaarnassaan Turun monet viihtyisät, virkistävät sekä hauskat vuodet. Puistojen kunnostustöiden yhteydessä vuonna 2008 vuorijalava päätettiin kaataa, jonka jälkeen siitä tehdyt tukit saivat levätä varastoituina aina vuoteen 2013 saakka. Tämän jälkeen puu sahattiin lankuiksi ja siirrettiin kuivumaan ulkovarastoon. Sisätiloihin lankut siirrettiin 2018 ja nyt ne ovat valmiit työstettäviksi. Emme malta odottaa, miten puun elämä jatkuu pöytänä Turkulaisten asiakkaiden sitä ihaillessa.

 

Muotoilija ja taiteen maisteri Hannnu Parkkamäki taustoittaa omaa tarinaansa seuraavasti;

Itse olen useamman sukupolven puuseppä Jurvasta (pohjanmaalta) ja olen siis ns. syntynyt lastukasaan.

Olen hyvin nuorena ollut kontaktissa puun kanssa seuraamalla isän työskentelyä verstaalla. Niinpä luonnollinen ammatin valinta olikin puuseppä, jonka opiskelun aloitin Jurvan kotiteollisuuskoulussa tyylihuonekalupuusepäksi, toimin myös Jurvalaisessa tyylihuonekalutehtaassa koristeveistäjänä koska suoritin myös veistäjän tutkinnon.

Sitten tarjoutui tilaisuus lähteä Sveitsiin 1700- luvun luostarikirkon barokkiveistoksia kunnostamaan, vuoden jälkeen olin toisen vuoden Saksalaisen puukuvanveistäjän luona veistämässä puureliefiä (5m x 2,5m).

Sitten alkoi jälleen opinnot puutyöalan suunnittelijaksi ja opetusala vei mukanaan.

Opetustehtävien ohella on koko ajan ollut myös omaa tuotantoa sekä suunnittelijana että toteuttajana.

Taiteen Maisterintutkinnon suoritin 2013 työn ohessa.

Turun kaupungin puistopuiden kanssa olen työskennellyt ensimmäisiä kertoja Halikossa opettajana ollessa 1990 alussa.

Kun on riittävän pitkään puiden kanssa tekemisissä alkaa arvostaa niiden ainutlaatuisuutta, enää puu ei ole pelkkä materiaali materiaalien joukossa vaan jokainen lankku on oma yksilönsä. Siksi erityisesti näitä vanhoja puistopuita tulisi käsitellä niiden arvon mukaisesti, on kuunneltava materiaalia miksi se haluaisi jalostuvan (vuoropuhelua materiaalin kanssa).

 

Hannu Parkkamäen apuna toimii Samuel Kankaanpää. Samuli opiskelee kolmatta vuotta muotoilua Turun ammattikorkeakoulussa ja aikaisemmalta koulutukseltaan hän on puuartesaani. Hän työskentelee opintojensa ohessa puusepänverstaalla asiakastilausten parissa.

"Mielestäni puu rakennusmateriaalina on upea ja monikäyttöinen - Hienointa on, että puusta voi valmistaa melkeinpä mitä tahansa, vain mielikuvitus on rajana",  kiteyttää Samuli.

 

Gunnar Eatery & Bar
Humalistonkatu 2, Turku