Menu
Fair Factory Oy:n Hanna Porvari on aina ilolla avuksi tilaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa
Fair Factory Oy:n Hanna Porvari on aina ilolla avuksi tilaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa

Fair Factory – vastuullisten tapahtumien edelläkävijä

Tapahtumatoimisto Fair Factory Oy on asiakkaidensa tukena, kun halutaan luoda vastuullinen tapahtumaelämys. Syyskuussa yritys toteutti S-ryhmän hotellien ja ravintoloiden tapahtumatiloja ja -ideoita esittelevät minimessut. Samalla luotiin kestävä pohja tuleville tapahtumille.

Fair Factoryn vastuullisuustyöskentelyn punaisia lankoja ovat laatu, luovuus sekä reiluus ihmisiä ja ympäristöä kohtaan. Partner Hanna Porvari kertoo lähes kaikkien asiakkaiden edellyttävän olemassa olevaa vastuullisuusohjelmaa. Fair Factoryn ensimmäinen vastuullisuusraportti toimintavuodelta 2022 on juuri julkaistu.

"Meille vastuullisuutta edustaa esimerkiksi se, että messurakenteet ja -kalusteet tehdään meidän omalla puusepänpajalla Vantaalla. Toki pyrimme aina hyödyntämään olemassa olevia elementtejä, tuunaamaan samoista pohjista uusia. Juuri nyt suunnittelemme täysin hiilineutraalia messuosastoa, joka on tarkoitus julkistaa vuonna 2024", Porvari kertoo.

Tapahtuma-alan trendeiksi vastuullisuuden saralla Porvari nimeää muun muassa kaiken turhan materiaalin välttämisen. "Nimilappuja, kertakäyttöastioita ja printtikutsuja ei juurikaan enää käytetä. Ja mahdolliset give awayt ovat ekologisia, esimerkkeinä pienpaahtimon kahvi yrityksen logolla varustetussa paperikääreessä."

Tallinnasta tuntureille

Fair Factory oli mukana tekemässä S-ryhmän hotellien ja ravintoloiden Syystapahtumaa, joka pidettiin Original Sokos Hotel Presidentissä 13. syyskuuta. Miten vastuullisuus näkyi juuri tässä tapahtumassa, Fair Factoryn suunnittelija Pinja Laine.

"Tapahtumassa palveluitaan esittelivät lukuisat S-ryhmän hotellit ja ravintolat, joten kantavaksi ideaksi muotoutui teema 'Tallinnasta tuntureille'. Toimme vahvasti alueellisuutta esiin ja samalla loimme S-ryhmän hotelleille monistettavan pohjakonseptin, jotta voidaan hyödyntää myös jatkossa." 

"Mitään turhaa tilaisuuteen ei tuotettu. Suuren suosion saanut onnenpyörä oli vuokrattava, diginäyttöjä hyödynnettiin maksimaalisesti ja käytetyt printtiopasteet on varastoitu meille myöhempää käyttöä varten", Laine kertoo.

Green Key -hotelli tarjoaa tapahtumalle vastuullisen näyttämön

Original Sokos Hotel Presidentti on yli 40-vuotias hotelli, jonka tilasuunnittelussa on alusta asti huomioitu sen toimivuus isojen tapahtumien näyttämönä. Uusia rakenteita ei tarvita, kun vesipisteet, neuvottelutilat, kokouspöydät ja baarit löytyvät omasta takaa.

"Vastuullisuusnäkökulmasta haluan nostaa esiin myös hotellin keskeisen sijainnin. Presidentin tapahtumiin saavutaan helposti kaikilla julkisilla kulkuvälineillä, joten omaa autoa ei tarvita. Se pienentää heti tapahtuman hiilijalanjälkeä merkittävästi", kertoo kokous- ja tilausravintolapäällikkö Jukka Almén.

"Lisäksi meillä on tarkkaan valmistellut turvallisuus- ja pelastussuunnitelmat, joiden avulla varmistetaan vastuullisen tapahtuman toteutuminen", Almén jatkaa.

Tapahtumapaikkana toimineella Original Sokos Hotel Presidentillä on muiden Sokos Hotellien tapaan Green Key -tunnus. Green Key -ohjelmaan kuuluu lukuisia sosiaaliseen, taloudelliseen ja ympäristövastuuseen liittyviä kriteereitä, kuten uusiutuvan energian käyttö, toimiva jätehuolto, ruokahävikin minimointi ja toimiva kierrätys.

Fair Factory Oy on vuonna 2007 perustettu suomalainen tapahtumatoimisto, joka suunnittelee ja toteuttaa räätälöityjä messuosastoja, tapahtumailmeitä, näyttelytiloja sekä ravintola- ja toimitilasisustuksia.

Original Sokos Hotel Presidentti on legendaarinen tapahtumatalo Helsingin ydinkeskustassa. Hotellissa on monipuoliset tapahtumatilat pienistä kabineteista 370 hengen auditorioon. Ottamalla käyttöön kaikki hotellin tapahtuma- ja ravintolatilat, juhlimaan mahtuu jopa 1 500 vierasta.