Blogi Flockilta huoneuudistuksestamme
Suomen suurimman järven, Saimaan rannalla sijaitseva iloinen Lappeenranta on tullut meille tutuksi Lappeen eri projektien myötä. Olemme saaneet olla mukana suunnittelemassa niin Hotelli Lappeen aulaa, sen kupeessa sijaitsevaa ravintola Venniä, kuin nyt valmistunutta kantaosan uudistusta.
Uudistettujen huoneiden teemoiksi valikoituivat jo alkuvaiheessa alueelle luonnolliset elementit: Pihka ja Paatti.
Pihka luonnollisesti kuvaa suomalaista metsää, puu- ja paperiteollisuutta, ja alueen korkeatasoista osaamista metsänhoidosta aina pitkälle jalostettuihin tuotteisiin. Paatti kuljettaa hellästi Saimaan aalloille.
Halusimme, että Pihkassa yöpyessään ihminen on vähän pihkassa. Elämään. Hyvään puun tuoksuun. Miellyttäviin ja kestäviin Woodnotesin paperinarutuotteisiin. Upeisiin Nikarin puukalusteisiin. Kutsuvaan vuoteeseen ja rauhoittavaan, harmoniseen tunnelmaan.
Paatin vanhan ajan höyrylaivahytin tunnelmaa korostavat petroolin ja teräksen siniharmaat seinät ja katto. Kauniissa kalusteissa on käytetty tummempia sävyjä ja kiiltävämpiä pintoja - laivatyyliin. Ja kaikkialla kaunista kädentaitoa.
Etelä-karjalaisesta kädentaidosta saimme itsekin tuta. Niin olivat taitavia paikalliset Maalausliike Ahtiaisen rakennusmiehet, kuin Verstas Saimaan puusepät huoneiden pintoja rakentaessaan ja kiintokalusteita valmistaessaan. Työn jälkeä on ilo katsoa. Ja kun tehdään kerralla kuntoon ja laadulla, pysyi aikataulukin jämptisti, vaikka se lähtökohtaisesti tiukka olikin.
Myös kauniit käytävämatot suunniteltiin varta vasten Lappeeseen, oodina paikalliselle kädentaidolle. Rauhallinen, ehkä meditatiivinenkin käytävätunnelma vahvistuu upean maton lisäksi akustoivien seinäpintojen myötävaikutuksella.
Yöpyessämme vastavalmistuneissa huoneissa kolmen hengen kollegaporukalla, saimme vielä lopullisen varmuuden itse siitä, että tämä projekti meni hienosti maaliin. Huoneeseen astuessa tuli edelleen, monen kuukauden työskentelyn jälkeen sellainen fiilis, että tästä tuli todella HYVÄ. Huoneen toiminnot palvelevat fantastisesti niin yhden yön yöpymistä kuin pidempääkin viipymistä. Tavaroille löytyi sulavasti paikkansa, laskutilaa oli sopivasti, tuolit olivat mukavat istua, työskentelyyn löytyi sopivan kompakti tila ja kylpyhuoneessa oli virkistävän mukava asioida. Silmä lepäsi materiaaleissa ja huonekaluja teki mieli kosketella. Niin kauniisti ne sointuivat tilaan. Toimiva, kaunis huone. Sehän oli se, mitä lähdimme alussa tavoittelemaankin ja sellaisen nyt koimme.
Suomi on suuri maa, ja sen itäisellä reunalla asuvat ehkä maan iloisimmat ihmiset. Parhaan silauksen kokonaisuudelle antaakin Lappeen porukka. Asenne on reilu ja rempseä, nauru raikaa, ongelmat ratkaistaan ja hymy kantaa pitkälle. Hyvät ovat eväät Lappeessa nyt lähteä rakentamaan tulevaisuutta.
Lappeehan on tietysti ihana ja tärkeä, ja oikein hyvä syy vaikka ihan semmoisenaan tulla Lappeenrantaan. Muitakin löytyy. Kaiken ohjelmallisuuden, nostalgisen linnoituksen, upean Saimaan ja ystävällisten ihmisten lisäksi suosittelemme visiittiä Pulsan Asemalle. Kaunis, pieteetillä entisöity asemamaailma kahviloineen ja kerrassaan houkuttelevine sisustusostosmahdollisuuksineen odottaa sinua vain parinkymmenen minuutin päässä Lappeesta. Omistajapariskunta on sitoutunut paikkaan koko sydämellään ja tehnyt hurjasti töitä kunnostaakseen alueen kauniit rakennukset alkuperäistä parempaan loistoonsa, ja tunnelma Pulsassa on uniikki. Jätä matkalaukkuun tilaa – sisustuskaupan valikoima on houkutteleva.
Ajellessamme rentouttavan Lappeen vierailun jälkeen kohti pääkaupunkiseutua, mielessämme olivat jo vahvasti seuraavat projektit ja keskustelimme niistä. Pasilan kohdalla kuitenkin pääsuunnittelijamme Anna sanoi: "Kuulkaas ladyt. Tehdään uusi retki Lappeenrantaan heti kesällä. Mennään kokemaan uudelleen ihanat huoneet, ja toteamaan paikan päälle, kun sanoivat, että näkisittepä kaupungin sitten kesällä; silloin nimittäin tämä on todella upea."
- Minna, Anna ja Kati / Flock Oy -