03.09.2017

Asiakkaat kertovat: joulureissu vertaansa vailla

Joulu on ennen kaikkea rentoutumista lähimmäisten kanssa – ja siihen Sokos Hotellit ympäri maan tarjoavat upeat puitteet. Palaa kanssamme viime jouluun asiakkaiden lomatarinoiden siivittämänä.

 

Inspiroitumista Instagramissa: odotettu joulunajan jälleennäkeminen

Joulussa tärkeintä on nauttia itselle tärkeiden ihmisten seurasta. Sesonkiin saa varaslähdön jo ennen juhlapyhiä, kun nappaa lähimmät ystävät kainaloon ja suuntaa pikkujoulureissulle. Niin teki myös Instagramista bongattu Jutta Helin, joka juhlisti ystäviensä kanssa viime joulua ennakkoon Solo Sokos Hotel Torni Tampereessa.


"Olin ystävieni kanssa viettämässä viikonloppua ja näimme toisiamme pitkästä aikaa. Mieleen jäi lämmin tunnelma, joka välittyy myös kuvasta erittäin hyvin. Hotelliviikonloppu oli rentouttava ja rauhallinen, kuten joulunaikaan kuuluu. Hotellissa rentoutumisen lisäksi suuntasimme myös kaupungille nauttimaan joulutunnelmasta. Kaikin puolin mukava reissu parhaiden ystävien kanssa!"

 

Inspiroitumista Instgramissa: välietappi matkalla joulunviettoon

Anna-Mari Lappi matkusti jouluksi kohti Pohjois-Karjalaa avopuolisonsa kanssa. Matkan varrelle sattui Jyväskylän Original Sokos Hotel Alexandra, jossa lomatunnelmiin päästiin ravintola Fransmannin maittavalla illallisella.


"Olimme reissussa joulun tienoilla avopuolisoni kanssa. Pysähdyimme Jyväskylässä tavallaan "välietappina" pitkällä ajomatkalla kohti Pohjois-Karjalaa. Vaikka hotellissa oli remotti meneillään, niin henkilökunta oli mukavaa ja hotellin tilat viihtyisät. Välipysähdys hotellissa oli oivallinen alku joululomalle!"

 

Henkilökunnalle kuiskattua: joulun ruokapöytä pelastui

Solo Sokos Hotel Torni Tampereen henkilökunnan keskuudesta löytyy tarina siitä, kuinka hotellin työntekijä Jani pelasti asiakkaiden joulupöydän avuliaisuudellaan.


"Pariskunta saapui joulun alla drinkeille Moro-baariimme. He olivat ostaneet enempiä suunnittelematta joulukinkun, ja nyt oli kova hätä, miten kinkku saadaan sulatettua ja paistettua vielä ennen jouluaattoa. Meidän Jani otti asian hoitaakseen; laittoi kinkun coolerissa vesihauteeseen sulamaan, jotta potka saataisiin ajoissa uuniin ja mureana joulupöytään."

 

 

Asiakkaat kertovat – Tällä palstalla asiakkaamme jakavat parhaat lomatarinansa Sokos Hotels -reissuiltaan. Käy myös kurkkaamassa, mistä kaikesta asiakkaamme ovat innostuneet Facebookissa ja Instagramissa hashtagilla #sokoshotels!

Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone