18.10.2017

Alexandran hotellin tekijät

Hyvä ruoka on kokki-Lauralle sydämen asia

Original Sokos Hotel Alexandran uudistuminen eteni tammikuussa jälleen ison askeleen, kun maalaisranskalainen Fransmanni-ravintola uudistettiin ranskalaiseksi kaupunkibistroksi Frans & Sandraksi. Muutos on ihastuttanut niin asiakkaita kuin henkilökuntaakin.
– Tykkään tästä uudesta, avarammasta ja valoisammasta ilmeestä ihan valtavasti. Muutos on tehty taidokkaasti. Ravintolamme on yhtä aikaa rento ja tyylikäs ja tunnelma lämmin ja kutsuva. Fransmannin omaleimaisuus on hyvin säilytetty Frans & Sandrassa, kokki Laura Pieviläinen arvioi ravintolasalia silmäillessään.

Ravunpyrstöjä, poronvasanpaistia ja suklaakakkua

 

Lauran omaan työhön Frans & Sandra on tuonut uusia asioita. Heti avajaispäivänä hän pääsi valmistamaan monia ruokalistan uutuuksia, esimerkiksi juusto- ja leikkelelautasia, metsähunajalla maustettua ankanrintaa ja Chorizolla täytettyä kananpoikaa Mac & Cheese-lisukkeella.
– Alkuun vähän jännitti, mutta nyt annokset ovat jo tulleet hyvin tutuiksi. Ja onhan meidän listallamme edelleen myös klassikoiden klassikot, muun muassa härkäruukku ja pippuripihvi.
Jos asiakas pyytää kokilta suosituksia, Lauralla on vastaus valmiina.
– Alkuruoaksi ehdottomasti jättiravunpyrstöjä ja mustekalaa, pääruoaksi mureaa poronvasanpaistia ja jälkiruoaksi tietenkin ehdotonta omaa suosikkiani, lämmintä suklaakakkua.

Kuin toinen koti

 

Laura kertoo nauttivansa työstään, jota hän on tehnyt Alexandrassa viitisen vuotta. Kokin työtä hän kuvailee sydämen asiakseen, johon hän suhtautuu elämäniloisella intohimolla.
– En osaa edes kuvitella, mitä tekisin, jos en voisi laittaa ruokaa. Tykkään myös siitä, että jokainen päivä on erilainen, eikä koskaan voi tietää, mitä päivä tuo tullessaan.
Alexandra on Lauralle kuin toinen koti, jossa on mahtava yhteishenki.
– Koen, että työtäni, mielipiteitäni ja ehdotuksiani arvostetaan. Omaan työhönsä pääsee aidosti vaikuttamaan.
Kokkien työtehtävät ovat erilaisia riippuen siitä, onko kyse aamu- vai iltavuorosta.
– Aamuvuorossa kokataan pöytiin tarjoiltavat lounasannokset ja tehdään esivalmisteluja, kun taas illassa keskitytään asiakkaiden tilauksiin.

Asiakkaiden nähtävissä ja kuultavissa

 

Työskentely avokeittiössä ei Lauraa jännitä.
– Me olemme koko ajan asiakkaiden nähtävissä ja kuultavissa, mutta siihen on niin tottunut, ettei asiaa työn lomassa tulee enää edes ajatelleeksi.
Joskus asiakkaat huikkaavat lähtiessään kiitokset kokeille tiskin ylitse, mikä lämmittää aina mieltä.  
– Joku saattaa jäädä rupattelemaan ruoasta pisempäänkin, jos meillä ei ole kova kiire päällä. Asiakkaiden kanssa pääsee mukavasti juttusille myös silloin, kun vie itse annoksia pöytään, Laura Pieviläinen kuvailee.

Huoneet ja henkilöt


Poista Huone

Huone

Aikuisia

Lapsia (3-15 v)

Lapset 3-15v nukkuvat lisävuoteessa

Lapsia (0-2 v)


1
2
3
4
+ Lisää lapsia (0-2 v)

+ Lisää huone