Sokos Hotel Helsinki

Historia

Ensimmäinen suomalainen suurhotelli on täyttänyt 80 vuotta
Armaan pääkaupunkimme suurhotelleista suuren suosion saavuttanut
Sokos Hotel  Helsinki on tullut 80 vuoden kunnioitettavaan ikään. Tämä viihtyisän uusasiallisesti kalustettu liike on saanut siksi vankan kannattajajoukon, että sen osakseen saama menestys on ollut taattu. Toki miellyttääkseen entistäänkin enemmän matkustajiaan ponnistelee hotellin johto alituiseen palveluskeinojaan ja tarjottaviaan kehittäen.

Helsingin keskustassa sijaitseva Hamsterin kortteli oli 1800-luvun lopulla matalaa puutaloaluetta. Hallitus lahjoitti ympäristöstä tonttimaata ilmaiseksi, mutta veloitti tästä kulmatontista peräti 4 penniä neliöltä.
Vuonna 1930 Hallituskadun ja Kluuvikadun kulmaukseen nousi Helsingin
Suomalaisen Säästöpankin uusi liikepalatsi, jossa ryhdyttiin myös harjoittamaan
hotelli- ja ravintolatoimintaa hotelli Helsingin lipun alla.

Aikaansa edellä oleva loistolukaali

8-kerroksinen suurhotelli oli ensimmäinen laatuaan Suomessa, joten se herätti syystä laajaa huomiota lehdistössä. Jokaisessa huoneessa oli puhelin sekä mannermaisena uutuutena seinään upotettu kaksijakoinen vaatekaappi. Myös keittiö oli varustettu viimeisintä huutoa olevalla teknologialla, kuten jäähdytyslaitoksella. 30-luvun uutuuksiin kuului myös tynnyristä tarjoiltu olut.

Vuonna 1937 hotellissa esiteltiin nykyaikojen kisastudion esiaste. Ruokailijoille järjestettiin mahdollisuus seurata Marsalkka Mannerheimin 70-vuotispäivän juhlallisuuksia huippumodernisti radion välityksellä.

Urheilijain ja taiteilijain suosima asunto- ja ruokailupaikka
Vaikeista taloudellisista ajoista huolimatta hotelli Helsinki sai 30-ja 40-luvuilla nopeasti uskollisen kanta-asiakasjoukon erityisesti urheilijoiden, liikemiesten ja taiteilijoiden piiristä. Hotellin vieraskirjoista löytyykin toistuvasti mm. Urho Kekkosen, Paavo Nurmen ja Gunnar Bärlundin nimikirjoitukset.

Ahtaan ajan ylellisyyksiä
1940-luvun elintarvikepulasta huolimatta normaalia ravintolatoimintaa pyrittiin harjoittamaan mahdollisuuksien puitteissa. Ruokalajit hinnoiteltiin elintarvikekorttien mukaan. Säännöstelystä huolimatta keittiöstä saattoi hyvällä onnella löytyä jopa sokerileivonnaisia.

Pikaruokala wanhaan malliin
Vastaiskuna vaikeille ajoille katutasoon avattiin "pikaisten ja halpojen annosateriain nauttimista varten" suunniteltu ravintola Ala-Helsinki. Mikään nykypäivän burgerpaikka se ei toki ollut. Siellä hovimestarit käyttivät valkoisia hansikkaita, ja miesasiakkaiden ei ollut soveliasta hakea naapuripöytien daameja tanssiin.

70-luvun diskobuumi ja Hesarin missikarkelot
Vuonna 1971 Hotelli Helsinki siirtyi Helsingin Osuuskaupan haltuun. Diskovillityksen valtaama 1970-luku toi myös mukanaan Ala-Helsingin tilalle rakennetun Helsinki Clubin. Klubilla vietettiin mm. perinteisiä kaunotartanssiaisia, joissa esiteltiin näyttävästi uunituoreet Miss Suomet ja muut kauneuskuningattaret.

Viidenkympin villitys
Vuonna 1983, 50 vuoden kypsässä iässä, hotelli Helsinki koki täydellisen nuorennusleikkauksen. Uuden raikkaan ilmeen saivat niin hotellihuoneet, ravintolatilat kuin suosittu sauna kelohonkakabinetteineen. Huoneet sisustettiin perinteitä kunnioittaen 30-luvun funkkistyyliin.

Uusi uljas vuosituhat
Tänä päivänä Sokos Hotel Helsinki sijaitsee edelleen Ateneumin ja Senaatintorin välissä, keskellä pääkaupungin sykettä. Hotellin huoneet ja suurin osa muista tiloista on uudistettu vuonna 2007 - tällä kertaa nuorekkaaseen ja skandinaaviseen henkeen. Hotellissa on myös monipuolinen ravintolamaailma: maalaisranskalainen Fransmanni, amerikkalaishenkinen Memphis ja vanha tuttu Helsinki Club.

Viihtyisä ja käytännöllinen hotellikeidas järjestää yhä asiallisesti ja aistikkaasti oivallisia aterioimistilaisuuksia. Tynnyriolutta on vieläkin tarjolla, ja matkustajahuoneiden kylvyistä ei edelleenkään veloiteta.