Sokos Hotels » Ajankohtaista
Sokos Hotels lanseeraa Break- ja Original-hotellit

Sokos Hotels -ketju käy läpi historiansa suurinta konseptiuudistusta lanseeraten kaksi uutta hotellikonseptia 15.5. Break by Sokos Hotels on enemmän kuin vain hotelli, se voi olla kokonainen kylpyläloma tai pieni joogahetki omassa huoneessa kesken työmatkan. Original by Sokos Hotels on sydämellisesti suomalainen ja kaikkea sitä, mitä hyvän hotellin tulee olla.
Uudistuksen myötä Sokos Hotels jakaa yli 50 hotelliaan yhteensä neljään erilaiseen hotellityyppiin. Uudistuksen esikoinen, ketjun yksilöllisistä klassikkohotelleista koostuva Solo by Sokos Hotels lanseerattiin kesäkuussa 2012. Neljännen, myöhemmin lanseerattavan alabrändin konseptointi on työn alla.
– Vakioiduista konsepteista on ylitarjontaa. Haluamme olla yksilöllinen monille jalostamalla monipuolista hotelliverkostoamme yhä useampiin tarpeisiin ja mieltymyksiin sopivaksi, taustoittaa konsepti- ja kehitysjohtaja Peter Jung SOK Matkailukaupan ketjuohjauksesta.
Break by Sokos Hotels tarjoaa elämäniloa arkeen työ- tai vapaa-ajan matkalla
Break-ideologia perustuu siihen, että asiakkaille tarjotaan iloa ja energiaa, olipa hän sitten työ- tai vapaa-ajan matkalla. Break-hotellien ydin on erilaiset tauot eli breakit, joita asiakkaat voivat valita fiiliksensä mukaan. Jokainen hotelli tarjoaa mahdollisuuksia hemmotteluun, virkistymiseen, inspiroitumiseen ja aktiiviseen menoon.
– Break-hotelleissa henkilökunta toimii asiakkaidensa valmentajina opastaen heitä sopivien taukojen löytämisessä. Se voi olla esimerkiksi päivä laskettelurinteessä, uintia teemakylpylässä, hemmotteleva kasvohoito tai hetki meren äärellä hyvän kirjan kanssa, Jung mainitsee vaihtoehtoja.
Konkreettisia uutuuksia Breakeissä ovat aamiaisen smoothie-bar ja suklaasuihkulähde, 24 h auki oleva SHOP ja aulan Break Lounge, jossa asiakkaat voivat pelata pelejä tai syventyä lukemaan lehtiä tai kirjoja. Huoneisiin voi pyytää esimerkiksi puuhapaketteja lapsille ja älypelejä ja kuntoiluvälineitä aikuisille.
Break-ketjuun kuuluvat Sokos Hotellit Bomba Nurmeksessa, Caribia Turussa, Eden Oulussa, Flamingo Vantaalla, Vesileppis Leppävirralla sekä Koli, Levi, Tahkovuori ja Vuokatti.
Original by Sokos Hotels on sydämellisesti suomalainen
Original-hotellit ovat kaikkea sitä, mitä hyvän hotellin tulee olla. Hotellit sijaitsevat keskellä kaikkea, palvelu on mutkatonta, ravintolatarjonta laaja ja aamiaispöydät monipuolisia.
– Originalissa hyväksi koettua tuotetta jalostetaan perinteitä kunnioittaen ja asiakkaiden tuttuja tarpeita vaalien. Jokainen Original-hotelli kunnioittaa kotiseutuaan ja palvelee asiakkaitaan paikallinen pilke silmäkulmassaan, Jung kertoo.
Original-ketjuun kuuluu yli 30 tasokasta Sokos Hotellia eri puolella Suomea, kuten Sokos Hotel Ilves Tampereella ja Sokos Hotel Vaakuna Helsingissä.
Lisätietoja:
Peter Jung, konsepti- ja kehitysjohtaja, SOK Matkailukaupan ketjuohjaus, puh. 0400 755 845, peter.jungsokfi
Outi Vitie, markkinointijohtaja, SOK Matkailukaupan ketjuohjaus, puh. 050 66287, outi.vitiesokfi
Lehdistömateriaalit, tilojen esittelytiedustelut, haastattelupyynnöt:
Maarit Myrberg, viestintäkonsultti, Mailand Communications Oy, puh. 050 5507599, maarit.myrbergmailandfi
Kuvia
http://news.cision.com/fi/sokos-hotels
Sokos Hotels
Sokos Hotels on Suomen kattavin hotelliketju, johon kuuluu yli 50 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa. Hotellit sijaitsevat kaupunkien keskustoissa tai keskellä vapaa-ajan kohteita, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Majoituksen lisäksi Sokos Hotellit tarjoavat monipuolisia kokous- ja ravintolapalveluita.
Sokos Hotels uudistuu. Ketju jalostaa monipuolista hotelliverkostoaan yhä useampiin tarpeisiin ja mieltymyksiin sopivaksi. Solo by Sokos Hotels on lanseerattu 2012-2013 aikana ja keväällä 2013 ovat vuorossa Break ja Original by Sokos Hotels.
Solo by Sokos Hotels on persoonallisista Sokos Hotels -klassikoista koostuva hotellityyppi, joka palvelee asiakkaitaan entistä yksilöllisemmin. Break by Sokos Hotels on iloa, aikaa ja energiaa. Sen tärkein tehtävä on ladata vieraansa akut. Original by Sokos Hotels on sydämellisesti suomalainen hotelliketju; kaikkea sitä, mitä hyvän hotellin tuleekin olla.
www.sokoshotels.fi ja www.facebook.com/sokoshotels
Punavuoren helmi on nyt Solo Sokos Hotel Aleksanteri
Punavuoren tunnelmaa henkivä Sokos Hotel Aleksanteri on nyt osa Sokos Hotellien uutta Solo-ketjua. Tärkein osa uudenlaista hotelli-kokemusta on sydämellinen patron-henkinen palvelu, joka toteuttaa asiakkaiden yksilöllisiä toiveita. Uudistuksen myötä Aleksanteriin avautuu persoonallinen Olipa kerran -kortteliravintola, jossa asiakkaat saavat luvan kera kirjoittaa ja piirtää tarinoitaan seinille.
Solo by Sokos Hotels on uusi, yksilöllisistä profiilihotelleista kehitetty hotellityyppi. Solo-hotellit Aleksanterin tavoin ovat kauneuden, yksilöllisyyden ja laadun puolella hengetöntä standardikokemusta vastaan.
- Solossa on ennen kaikkea kyse hengestä ja tunnelmasta. Olemme inspiroineet väkeämme persoonalliseen vuorovaikutukseen ja kehittäneet joukon aistikkaita yksityiskohtia aamiaisesta huonevarustukseen. Solon hengessä olemme rohkeasti omintakeinen ja yksilöllinen paikka, hotellinjohtaja Martin Andergård kuvailee.
Hotellinjohtaja lupaa laittaa myös itsensä likoon uudella tavalla. Andergårdin saattaa jatkossa tavata aulan baarissa soittamassa musiikkia tai isännöimässä stand up -esitystä. Aleksanteri uskoo vahvasti persoonallisten yksityiskohtiensa vetovoimaan. Kauniiden ullakkohuoneiden, burleskitaiteen, Remu Aaltosen rokkihuoneen ja skandinaavisen designin lisäksi hotelliin suunnitellaan koko ajan lisää ihasteltavaa asiakkaille. Esimerkiksi suosittu helsinkiläinen bloggaaja Skiglarinorppa on kutsuttu suunnittelemaan hotelliin huone paljon matkustavan ihmisen näkökulmasta.
Olipa kerran -kortteliravintola Punavuoren uusi kohtaamispaikka
Näkyvä osa uudistusta on Fransmannin tilalle avattu Olipa kerran -kortteliravintola. Lähiruokaan painottuva menu muuntuu vuodenaikojen ja asiakkaiden toiveiden mukaan.
- Aleksanterin ihmisiä yhdistää rakkaus ruokaan, ja näytämme tämän uudessa ravintolassamme. Tarkkaan valikoituja raaka-aineita noudamme aamuisin esimerkiksi itse Hietalahden kauppahallista, kertoo ravintolapäällikkö Jussi Haataja.
Nimensä mukaisesti ravintolassa asiakasta rohkaistaan kirjoittamaan omia tarinoita muiden vieraiden iloksi. Ravintolan seinien tarinanäyttämöt on tuottanut burleskitaiteilija Bettie Blackheart. Myös levyjen soittaminen oman seurueen ja muiden ravintola-asiakkaiden viihdyttämiseksi on sallittua.
Sokos Hotellien historian suurin konseptiuudistus
Solo-alabrändin alle kuuluvat Aleksanterin lisäksi Torni Helsingissä, Paviljonki Jyväskylässä ja Tammer Tampereella. Myöhemmin keväällä Solo-perheeseen liittyvät myös Sokos Hotel Lahden Seurahuone ja Sokos Hotel Vasilievsky Pietarissa.
Solo on ensimmäinen vaihe Sokos Hotellien mittavassa, koko ketjun uudistavassa tuotekehitysprosessissa. - Yhä useammat asiakkaat etsivät persoonallista hotellikokemusta ja yksilöllisiä tarpeitaan palvelevia paikkoja. Siksi olemme suunnitelleet tähän kasvavaan tarpeeseen erilaisia hotellityyppejä, kertoo SOK Matkailukaupan ketjuohjauksen markkinointijohtaja Outi Vitie. Vitien mukaan ketju jalostaa monipuolista hotelli-verkostoaan yhä useampiin tarpeisiin ja mieltymyksiin sopivaksi. Tavoitteena on olla yksilöllinen monille. Seuraavaksi lanseerausvuoroon tulevat Break-hotellit, jotka tarjoavat asiakkailleen elämäniloisen hengähdyspaikan.
Lisätietoja:
Martin Andergård, hotellinjohtaja, Solo Sokos Hotel Aleksanteri,
puh. 050 388 3350, martin.andergardsokfi
Outi Vitie, markkinointijohtaja, SOK Matkailukaupan ketjuohjaus,
puh. 050 66 287, outi.vitiesokfi
Lisätiedot, tilojen esittelyt, koeyöpymiset, haastattelupyynnöt:
Maarit Myrberg, viestintäkonsultti, Mailand Communications,
puh. 050 550 7599, maarit.myrbergmailandfi
Tanja Holmberg, asiakkuusjohtaja, Mailand Communications
Puh. 050 327 8923, tanja.holmbergmailandfi
Kuvia:
http://news.cision.com/fi/sokos-hotels
---
Solo Sokos Hotel Aleksanteri
Aleksanteri sijaitsee Helsingin Design District -alueella Bulevardin päässä ydinkeskustasta. Aleksanteri on tyylipuhdas Solo, rohkeasti yksilöllinen ja täynnä persoonallisia yksityiskohtia. Hotellin 151 huoneessa on edustettuna aikakausien klassikkoja ja skandinaavista designia - elämänmakuisena erikoisuutena Remu Aaltosen suunnittelema Rock'n'Rose-huone. Uusi, keväällä 2013 avattu ruokaravintola Olipa kerran muuntuu kävijöidensä mukaan, täällä luodaan elämyksiä itse vaikka tarinoita kirjoittaen
https://www.facebook.com/sokoshotelaleksanteri
www.olipakerranravintola.fi
Sokos Hotels
Sokos Hotels on Suomen kattavin hotelliketju, johon kuuluu yli 50 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa. Kaikki hotellit sijaitsevat aivan kaupunkien keskustoissa tai keskellä vapaa-ajan kohteita, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Sokos Hotels uudistuu vuoden 2013 aikana. Brändi- ja konseptiuudistuksen esikoinen on Solo by Sokos Hotels. Se on persoonal-lisista Sokos Hotels -klassikoista koostuva hotellityyppi, joka palvelee asiakkaitaan entistä yksilöllisemmin. Seuraavana on vuorossa Break by Sokos Hotels, ketjun elämäniloisin hotellityyppi.
www.sokoshotels.fi ja www.facebook.com/sokoshotels
Sokos Hotels lanseeraa yksilöllisyyttä korostavan Solo-konseptin
Solo by Sokos Hotels on uusi, yksilöllisistä profiilihotelleista kehitetty hotellityyppi. Solo-hotellit ovat yksilöllisyyden, kauneuden ja laadun puolella hengetöntä standardikokemusta vastaan. Uudistuksen keskiössä ovat sydämellinen palvelu, persoonalliset hotellit, uniikit ravintolat ja aistikkaat hotellivierailun yksityiskohdat. Solo on ensimmäinen vaihe mittavassa koko Sokos Hotels -ketjua uudistavassa tuotekehitysprosessissa.
- Vakioiduista konsepteista on ylitarjontaa ja siksi yhä useammat etsivät persoonallista kokemusta. Tähän kasvavaan tarpeeseen olemme suunnitelleet Solo-hotellit henkilökohtaisuutta, tunnelmallisuutta ja pieniä aistinautintoja arvostaville matkaajille, kuvailee ketjujohtaja Harri Ojanperä SOK Matkailukaupan ketjuohjauksesta.
Solossa on ketjujohtajan mukaan kyse ennen kaikkea hengestä ja tunnelmasta. Tämä on syntynyt inspiroimalla Solojen henkilökuntaa persoonalliseen vuorovaikutukseen ja kehittämällä joukon aistikkaita yksityiskohtia aamiaisesta aina huoneiden palveluvarustukseen asti.
Sokos Hotels haluaa olla yksilöllinen monille
Sokos Hotels on valikoinut Solo-alabrändiin tähän mennessä kuusi oman paikkakuntansa ikonihotellia, joilla on yksilöllinen persoonansa osana oman alueensa elämää.
Ensimmäinen Solo-hotelli on viime vuoden kesäkuussa avattu Solo Sokos Hotel Paviljonki Jyväskylässä. Maaliskuusta alkaen Solo-alabrändin alle kuuluvat myös Helsingissä Torni ja Aleksanteri ja Tampereella Tammer. Myöhemmin keväällä Solo-perheeseen liittyvät myös Lahden Seurahuone sekä Sokos Hotel Vasilievsky Pietarissa.
- Toimialan kehitysdynamiikka on Suomessa ollut jo vuosia varsin vähäistä, vaikka matkailuelinkeino elää ja saa yhä uusia muotoja. Olemme Suomen johtavana hotellitoimijana ottaneet haasteen vastaan. Haluamme olla yksilöllinen monille jalostamalla monipuolista hotelliverkostoamme yhä useampiin tarpeisiin ja mieltymyksiin sopivaksi, kertoo konsepti- ja kehitysjohtaja Peter Jung SOK Matkailukaupan ketjuohjauksesta.
Solo-palvelussa korostuvat vastuu, vapaus ja läsnäolo
Solo-ideologia perustuu henkilökunnalle annettavan vastuun ja vapauden kasvattamiseen, kun lähtökohtana on asiakas ja hänen tarpeensa.
- Läsnä olevasta asiakaspalvelusta on tullut yhä harvinaisempi ylellisyyshyödyke myös hotellialalla. Solossa jokaisella on oikeus ja vastuu olla "Le Patron", vieraistaan huolta pitävä isäntä. Ensimmäisen Solo-hotellimme Paviljongin asiakaspalautteet ovat olleet todella innostavia ja vahvistavat meidän olevan oikealla tiellä, kuvailee Harri Ojanperä.
- Meillä on kanta-asiakas, joka yöpyy täällä aina tullessaan Helsinkiin. Kerroimme, että saamme huoneisiin entistä mukavammat sijauspatjat, mihin hän totesi harmissaan, ettei itse voi kovin hyvin nukkua kyseisellä patjalla. Henkilökuntamme keksi ratkaisun: voimme säästää vanhan patjan ja vaihtaa asiakkaalle sellaisen aina, kun hän tulee vieraaksemme. Kun asiakas kuuli tästä, hän puhkesi vastaanotossa kiitollisena itkuun, Solo Sokos Hotel Aleksanterin Solo Director Martin Andergård konkretisoi Solo-ideologian.
Lisätietoja:
Harri Ojanperä, ketjujohtaja, SOK Matkailukaupan ketjuohjaus, puh. 0500 421175, harri.ojanperasokfi
Peter Jung, konsepti- ja kehitysjohtaja, SOK Matkailukaupan ketjuohjaus, puh. 0400 755 845, peter.jungsokfi
Outi Vitie, markkinointijohtaja, SOK Matkailukaupan ketjuohjaus, puh. 050 66287, outi.vitiesokfi
Lehdistömateriaalit, tilojen esittelytiedustelut, haastattelupyynnöt:
Maarit Myrberg, viestintäkonsultti, Mailand Communications Oy, puh. 050 5507599, maarit.myrbergmailandfi
Trip Advisorin palautteita ensimmäisestä SOLO by Sokos Hotel Paviljongista täällä.
Sokos Hotels
Sokos Hotels on Suomen kattavin hotelliketju, johon kuuluu yli 50 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa. Kaikki hotellit sijaitsevat aivan kaupunkien keskustoissa tai keskellä vapaa-ajan kohteita, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Majoituksen lisäksi Sokos Hotellit tarjoavat monipuolisia kokous- ja ravintolapalveluita, kätevästi saman katon alla. Hotellien yhteydessä on kaupunkien parhaat ruoka- ja seurusteluravintolat sekä illanviettopaikat.
Sokos Hotels uudistuu vuoden 2013 aikana. Brändi- ja konseptiuudistuksen esikoinen on Solo by Sokos Hotels. Se on persoonallisista Sokos Hotels -klassikoista koostuva hotellityyppi , joka palvelee asiakkaitaan entistä yksilöllisemmin.
Matka uuteen Solo by Sokos Hotels -hotellimaailmaan on alkanut
Ihmiset ovat erilaisia, hotellit ovat samanlaisia. Vai ovatko?
Yleensä hotellit kertovat. Me ajattelimme sen sijaan kuunnella. Kuuntelemalla oppii. Me olemme oppineet, että ihmiset kaipaavat erilaisia hotelleja ja hotellikokemuksia. Siksi olemme lähteneet rakentamaan uutta ja erilaista Solo by Sokos Hotels -hotellityyppiä.
Emme kuvittele, että kaikki olisi valmista kerralla tai edes koskaan. Olemme matkalla. Siksi haluamme edelleen kuunnella ja haastaa sinutkin kehittämään toimintaamme. Kerro meille, kuinka voimme olla vielä enemmän sinua varten. Heitä idea. Kehitä tai kehu. Sinä teet meistä paremman.
MIKÄ EROTTAA SOLON TAVALLISESTA HOTELLISTA?
Solo-hotelli on joko klassikko tai syntyy sellaiseksi. Se on paljon muutakin kuin rakennus ja osoite: sillä on ainutlaatuinen luonne ja persoona. Ja se näkyy ja tuntuu: niin seinissä, päiväpeitoissa kuin kaikkein tärkeimmässäkin: palvelussa.
NELJÄ ENSIMMÄISTÄ SOLO-HOTELLIA PALVELUKSESSASI
Ensimmäisenä syntyi Solo Sokos Hotel Paviljonki Jyväskylän keskustaan. Nyt sitä seuraavat Helsingissä Solo Sokos Hotel Aleksanteri ja Torni sekä Tammer Tampereella. Tervetuloa kokeilemaan!
Tutustu Solo Sokos Hotel Paviljonkiin>
Tutustu Solo Sokos Hotel Aleksanteriin >
Tutustu Solo Sokos Hotel Torniin >
Tutustu Solo Sokos Hotel Tammeriin >
Tutustu Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneeseen >
Remu pisti hotellihuoneen remonttiin lasten syrjäytymistä vastaan
Remu Aaltonen, Nicke ja Raakel Lignell sekä Jani Tolin lähtivät Sokos Hotel Aleksanterin talkoisiin pelastamaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten sukupolvea. Tempauksella hotelli tukee HelsinkiMission Pelastakaa sukupolvi -hanketta, jolla tarjotaan perheille aikaista tukea lasten tulevien syrjäytymisuhkien vähentämiseksi.
Muusikko Remu Aaltonen sai vapaat kädet helsinkiläisen Sokos Hotel Aleksanterin juniorisviitin sisustukseen. Pikimustan katon alla, sikarisohvien, kultavetimien, kultalevyjen ja psykedeelisten mattojen valtakunnassa on mystinen tunnelma. Rock'n Rose huone luovutettiin yleisön käyttöön tänään ja hotelliyön voi varata normaalisti hotellin myyntipalvelusta. Sokos Hotel Aleksanteri lahjoittaa HelsinkiMissiolle osan jokaisesta Remun suunnitteleman Rock'n Rose -huoneen yöpymishinnasta.
Lasten taidenäyttely täynnä iloa ja auttamista
Sokos Hotel Aleksanterissa avattiin tänään myös Nicke ja Raakel Lignellin suojelema lasten taidenäyttely "Ilo ja Ystävä". Taidenäyttely koostuu sekä lasten tekemistä värikkäistä maalauksista että kuvataiteilija Jani Tolinin graffititöistä. Itseoppinut monilahjakkuus Tolin on Suomen tunnetuimpia katutaiteilijoita. Kaikki näyttelyn työt ovat ostettavissa ja tuotto lahjoitetaan HelsinkiMission Pelastakaa sukupolvi -hankkeelle satojen vapaaehtoisten auttajien rekrytoimiseen, kouluttamiseen ja työssä ohjaamiseen lapsiperheiden tueksi. Näyttelyyn voi tutustua Sokos Hotel Aleksanterin aulassa.
Sokos Hotel Aleksanterissa yöpyjä voi taidenäyttelyn lisäksi viihdyttää itseään vaikka pelaamalla erän aidolla Elvis-flipperillä.
Kuukaudessa sata auttajaa HelsinkiMissiolle
Pelastakaa sukupolvi on HelsinkiMission hanke, jossa etsitään ja koulutetaan vapaaehtoisia auttajia lapsiperheiden tueksi ennen kuin haasteista tulee ongelmia. Hankkeella halutaan lisätä yhteiskuntaamme helposti saatavaa tukea lapsiperheille ja näin tukkia syrjäytymispolkuja ajoissa. Hanke tehdään yhdessä Helsingin kaupungin sosiaalitoimen, Diakonissalaitoksen sekä Pienperhe-yhdistyksen kanssa - näiden osaamista ja perheverkostoja hyödyntäen. "Lokakuun alussa lanseerattu kampanja on saavuttanut ensimmäisen tavoitteensa", iloitsee toiminnanjohtaja Olli Valtonen. "Saimme reilussa kuukaudessa lähes 100 vapaaehtoista auttajaa lapsiperheiden tueksi marraskuun 17. päivä alkavaan koulutukseen. Sinne tulevat valitsevat auttamistavoista elämäänsä sopivimman; äiti- tai isämentoroinnin, tukiperhe- tai mieskaveritoiminnan tai iltapäiväkerhon. Toivomme hakemustulvan jatkuvan, sillä seuraavalle sadalle auttajalle järjestetään koulutus jo maaliskuussa 2013", Valtonen kannustaa. www.pelastakaasukupolvi.fi
Lisätiedot: Olli Valtonen, toiminnanjohtaja, HelsinkiMissio, puh: 040 500 532 Martin Andergård, hotellinjohtaja, martin.andergard@sok.fi, puh: 050 388 3350
S-ryhmän hotellit suunnistuksen MM2013 –tapahtuman pääkumppaniksi
Suunnistuksen MM2013 –kilpailut Vuokatissa saivat merkittävän yhteistyökumppanin, kun Sokos Hotels ja Radisson Blu Hotels yhdessä ryhtyivät tapahtuman pääyhteistyökumppaniksi.
Urheiluopistolla sijaitsevan MM-kisakylän naapurissa toimivan Sokos Hotel Vuokatin mukaantulo pääyhteistyökumppaniksi ja yhdeksi tärkeimmistä majoituspalvelujen tarjoajista täydentää erinomaisesti kokonaisuutta.
”Onnittelemme jo tässä vaiheessa MM2013-kisaorganisaatiota ja Suomen Suunnistusliittoa rohkeudesta järjestää MM-kisat Suomessa ja Vuokatissa. Koko S-Ryhmän hotelliperheen kanssa Sokos Hotel Vuokatilla on ilo olla mahdollistamassa ainutlaatuista urheilutapahtumaa”, kertoo Sokos Hotel Vuokatin hotellinjohtaja Pasi Tolonen.
Lisätietoja:
Suunnistuksen MM2013, pääsihteeri Mika Tuononen, 050 5272507
Sokos Hotel Vuokatti, hotellinjohtaja Pasi Tolonen, 050 5314040
Suunnistuksen MM-kisat 2013, Kainuun Rastiviikko ja tarkkuussuunnistuksen MM-kilpailut järjestetään Vuokatissa 6.-13.7.2013. Tapahtuman odotetaan tuovan Vuokattiin 10 000 kisavierasta.
Vuoden allergiateko 2012 Sokos Hotelleille
Allergia- ja astmaliitto on myöntänyt perjantaina 19.10.2012
Helsingin Terveys-messuilla Vuoden allergiateko 2012 
-tunnustuksen Sokos Hotelleille. Hotelliketju on tehnyt kuuden vuoden yhteistyöprojektilla määrätietoista työtä tähdätessään parempaan viihtyisyyteen kaikkien asiakkaiden kannalta.
Sokos Hotellit -ketju sai ensimmäisenä hotellina Allergia- ja astmaliiton myöntämän Allergiatunnuksen viime keväänä. Tätä ennen ketju teki kuuden vuoden ajan määrätietoista työtä Allergiatunnus-kriteerien täyttämiseksi.
- Hyvässä hotellissa allergisen tai astmaatikon ei tarvitse tehdä numeroa itsestään, vaan mm. puhdas sisäilma, erikseen sovittu siivousmenetelmä ja hajusteettomien henkilöhygieniatuotteiden saatavuus on otettu huomioon automaattisesti kaikissa huoneissa, sanoo Allergiatunnuksesta vastaava viestintäpalvelujen johtaja Niki Alanko Allergia- ja astmaliitosta.
- Sokos Hotellit on tehnyt esimerkillistä työtä asiakaskuntien yhtenäistämiseen ja tavoitteenamme onkin ollut päästä eroon vanhan ajan allergiahuone-nimityksestä. Hotelleissa on läpikäyty myös tupakointi- ja eläinhuoneiden tarkat sijainnit. Hotellin hyvä asiakaspalvelu tarkoittaa parempaa viihtyisyyttä kaikille.
Suurin haaste siivousmenetelmä
Niki Alanko kertoo, että sisustusmateriaalien uusiminen ja siivousmenetelmät vaativat hotelleissa suurimmat ponnistelut. - Arvostamme sitä, että Sokos Hotellit halusi parantaa palveluaan viihtyisyyteen liittyvien asioiden yhteydessä. Työ vaati pitkäjänteisyyttä ja suuriakin panostuksia. Suomalaiset ovat herkkää kansa ja edunvalvontamme myötä olemme onnistuneet yhteistyössä Sokos Hotellien kanssa madaltamaan matkustuskynnystä kotimaassa. Haluamme nyt antaa kiitosta Sokos Hotelleille Vuoden allergiateko 2012 -tunnustuksella, Niki Alanko toteaa.
Tällä hetkellä Sokos Hotellit -ketjun 55:stä hotellista 33 kohdetta täyttää Allergiatunnuksen käyttöoikeuskriteerit. Työtä jatketaan edelleen ja tavoitteena on kattaa ketjusta jossain vaiheessa kaikki kohteet.
Allergiatunnus on Allergia- ja astmaliiton myöntämä merkki siitä, että tuote tai palvelu sopii myös herkimmille. Allergiatunnustuotteita on monilla eri tuotesektoreilla kosmetiikasta pesuaineisiin ja pölynimureihin. Puolueettomat asiantuntijat tutkivat tuotteen tai palvelun usein eri kriteerein ennen tunnuksen mahdollista myöntämistä. Lue lisää Allergiatunnuksesta www.allergiatunnus.fi.
Vuoden allergiateko -tunnustus jaetaan liiton historiassa neljännen kerran.
Lisätiedot:
Niki Alanko, viestintäpalvelujen johtaja, Allergia- ja Astmaliitto ry, p. 040-5255982
Kuvassa vasemmalta oikealle:
Peter Jung, konsepti- ja kehitysjohtaja, Sokos Hotels
Heidi Mikkonen, kenttäpäällikkö, Sokos Hotels
Niki Alanko, viestintäpalvelujen johtaja, Allergia- ja Astmaliitto ry
Sokos Hotelleille majoitusalan ensimmäinen Allergiatunnus
Sokos Hotellit ovat saaneet ensimmäisenä majoitusyrityksenä Suomessa Allergia- ja
astmaliiton Allergiatunnuksen käyttöoikeuden. Kuuden vuoden kehitystyö johti muun muassa parempaan sisäilmaan hotellihuoneissa ja muutoksiin käytettävissä sisustus- ja siivousmateriaaleissa. Tällä hetkellä tunnus on käytössä 32 Sokos Hotellissa, käyttöoikeutta tavoitellaan ketjun kaikkiin hotelleihin Suomessa.
Allergia- ja astmaliitto ja Sokos Hotellit aloittivat yhteisen kehitystyön vuonna 2006. Kehitysprojektissa on parannettu erityisesti hotellihuoneiden sisäilman laatua, pinta- ja sisustusmateriaaleja sekä siivousmenetelmiä ja -aineita. Esimerkiksi sisustusmateriaalien helppohoitoisuuteen ja laatuun on kiinnitetty erityishuomiota. Tuoksuttomien siivousaineiden lisäksi Sokos Hotelleissa on jatkossa tarjolla myös tuoksuttomia henkilöhygieniatuotteita, ja lemmikeille ja tupakoiville sopivat huoneet sijoitetaan omiin kerroksiinsa helpottamaan allergisten majoittumista.
"Halusimme nostaa viihtyvyyden ja hyvinvointinäkökulman palvelutekijöiksi, ja tarjota näin hotelliasiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisempaa palvelua. Hyvinvointinäkökulma on meillä ja koko majoitusalalla uusi tapa tarkastella palvelun laatua. Esimerkiksi puhtaampi huoneilma ilahduttaa kaikkia asiakkaitamme. Tavoitteena on, että meillä nukkuu vähintään yhtä hyvin kuin kotona", kertoo SOK Matkailukaupan ketjuohjauksen konsepti- ja kehitysjohtaja Peter Jung.
Jopa 50% suomalaisista kärsii allergioista joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Allergia- ja astmaliitto on määrittänyt Allergiatunnuksen kriteerit hotellihuoneille. Liiton tavoitteena on parantaa allergioista ja astmasta kärsivien matkustamisen laatua sekä rohkaista kuluttajia matkustamaan.
"Tavoitteenamme on ollut kitkeä markkinoilta allergiahuone -nimitys ja kehittää majoituspalveluiden tasoa Suomessa kauttaaltaan. Haluamme romuttaa allergiaan liittyviä myyttejä ja myös lisätä aiheeseen liittyvää asiantuntemusta matkailualalla", sanoo Allergia- ja astmaliiton viestintäpalvelujen johtaja Niki Alanko.
Lisätietoja:
Peter Jung, konsepti- ja kehitysjohtaja, SOK Matkailukaupan ketjuohjaus, puh. 0400 755 845, peter.jung@sok.fi
Ulla Kivilaakso, asiakkuuspäällikkö, SOK Matkailukaupan ketjuohjaus, puh. 050 66 288, ulla.kivilaakso@sok.fi
Niki Alanko, viestintäpalvelujen johtaja, Allergia- ja astmaliitto, puh. 09 4733 5315, niki.alanko@allergia.fi
Allergia- ja astmaliitto ja Allergiatunnus
Allergia- ja astmaliitto on terveysjärjestö, joka parantaa suomalaisten elämänlaatua. Palveluihin kuuluu mm. allergianeuvonta, sisäilma- ja korjausneuvonta, kuntoutus ja koulutus.
Allergiatunnuksen tavoitteena on parantaa allergiasta ja astmasta kärsivän elämänlaatua. Allergiatunnuksella varustetut palvelut ovat kehitetty siten, että niissä on huomioitu selkeä etu allergianäkökulmaan.
www.allergia.fi, www.allergiatunnus.fi
Sokos Hotels
S-ryhmän Sokos Hotels on Suomen johtava hotelliketju ja siihen kuuluu 51 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa. Kaikki hotellit sijaitsevat aivan kaupunkien keskustoissa tai keskellä vapaa-ajan kohteita hyvien liikenneyhteyksien varrella. Majoituksen lisäksi Sokos Hotellit tarjoavat monipuolisia kokous- ja ravintolapalveluita kätevästi saman katon alla. Hotellien yhteydessä on kaupunkien parhaat ruoka- ja seurusteluravintolat sekä illanviettopaikat.
Allergiatunnuksen kriteerit:
Hotelli voi hakea Allergiatunnusta joko osalle hotellihuoneistaan tai koko hotellille. Kriteerit arvioidaan huone- ja kerroskohtaisesti.
1. Tupakointi- ja eläinhuoneet
Hotellissa tulee olla suurin osa huoneista savuttomia. Mikäli hotellissa on tupakointi- ja/tai eläinhuoneita, niiden sijainti tulee olla yhtenäisellä alueella hotellia, jossa muiden asiakkaiden ei tarvitse tarpeettomasti kulkea eläin- tai tupakkahuoneiden ohitse. Lisäksi varmistetaan riittävä ilmanvaihto muihin tiloihin. Kyseenomaiset huoneet siivotaan myös erillisillä siivousvälineillä.
2. Ilmanvaihto
Ilmanvaihdon on läpäistävä ilmavirtojen tulo- ja poistoilmavirtojen ohjearvot (10l/s, hlö ja 1l/s,m2)
Ilmanvaihtojärjestelmä puhdistetaan 5 vuoden välein ja huolletaan säännöllisesti
- tuloilman suodatus tulee on vähintään luokkaa F 7
- lämpötila huoneissa on talvella 21,5C +-1C, kesällä <27C (säädettävissä)
3. Sisustus- ja pintamateriaalit
- pinnat ovat vähän pölyä kerääviä ja helposti puhdistettavissa
- sisustustekstiilit ovat sileäpintaisia ja pestäviä
- vuodevaatteet ovat hyväkuntoisia ja 60 asteessa pestäviä
- huoneissa ei ole aitoja huonekasveja (valikoituna löytyy myös soveltuvia)
- uudisrakentamisessa/remontoinneissa käytetään M1-luokan täyttäviä rakennusmateriaaleja
4. Siivous
- käytettävät pesu- ja puhdistusaineet ovat hajusteettomia
- käytettävät siivousvälineet ovat puhtaat ja erilliset muihin tiloihin (eläin- ja tupakointi-huoneisiin) nähden ja imurina keskuspölynimuri tai hepa-suodattimella varustettu pölynimuri
- huoneissa suoritetaan päivittäinen siivous käyttöasteen mukaisesti nihkeäpyyhinnällä
- yläpölyt pyyhitään tarpeen mukaisesti (suositus puolivuosittain)
- vuodevaatteet pestään huoneiden käyttöasteen mukaisesti (vuosittain)
- muut sisustustekstiilit imuroidaan tai pestään tarpeen mukaisesti (vuosittain)
5. Henkilöhygieniatuotteet hajusteettomia
Kylpyhuoneiden henkilöhygieniatuotteet ovat saatavilla myös hajusteettomina versioina.
Allergiatunnuksen käyttöön saaneet Sokos Hotellit:
Espoo: Sokos Hotel Tapiola Garden
Helsinki: Sokos Hotel Albert, Aleksanteri, Helsinki, Presidentti, Torni ja Vaakuna
Joensuu: Sokos Hotel Vaakuna
Jyväskylä: Sokos Hotel Jyväshovi ja Paviljonki
Kokkola: Sokos Hotel Kaarle
Koli: Sokos Hotel Koli
Kouvola: Sokos Hotel Vaakuna
Kuopio: Sokos Hotel Puijonsarvi
Lahti: Sokos Hotel Seurahuone
Leppävirta: Sokos Hotel Vesileppis
Levi: Sokos Hotel Levi
Mikkeli: Sokos Hotel Vaakuna
Nurmes: Sokos Hotel Bomba
Oulu: Sokos Hotel Arina ja Eden
Rovaniemi: Sokos Hotel Vaakuna
Salo: Sokos Hotel Rikala
Seinäjoki: Sokos Hotel Lakeus ja Vaakuna
Tahkovuori: Sokos Hotel Tahkovuori
Tampere: Sokos Hotel Ilves, Tammer ja Villa
Turku: Sokos Hotel Caribia, Hamburger Börs ja Seurahuone
Vantaa: Sokos Hotel Flamingo
Vuokatti: Sokos Hotel Vuokatti
Kokonaan savuttomat Sokos Hotellit
Espoo: Sokos Hotel Tapiola Garden
Helsinki: Sokos Hotel Albert, Aleksanteri, Helsinki, Pasila, Torni ja Vaakuna
Hämeenlinna: Sokos Hotel Vaakuna
Iisalmi: Sokos Hotel Koljonvirta
Joensuu: Sokos Hotel Vaakuna
Jyväskylä: Sokos Hotel Alexandra, Jyväshovi ja Paviljonki
Kokkola: Sokos Hotel Kaarle
Koli: Sokos Hotel Koli
Kotka: Sokos Hotel Seurahuone
Kouvola: Sokos Hotel Vaakuna
Kuopio: Sokos Hotel Puijonsarvi
Kuusamo : Sokos Hotel Kuusamo
Lahti: Sokos Hotel Seurahuone
Lappeenranta: Sokos Hotel Lappee
Levi : Sokos Hotel Levi
Leppävirta: Sokos Hotel Vesileppis
Mikkeli: Sokos Hotel Vaakuna
Oulu: Sokos Hotel Arina ja Eden
Rovaniemi: Sokos Hotel Vaakuna
Seinäjoki: Sokos Hotel Lakeus ja Vaakuna
Tahkovuori: Sokos Hotel Tahkovuori
Tampere: Sokos Hotel Ilves, Tammer ja Villa
Turku: Sokos Hotel Caribia ja Seurahuone
Vantaa: Sokos Hotel Flamingo
Vuokatti: Sokos Hotel Vuokatti
Lemmikki on tervetullut vieras myös hotelliin
Sokos Hotellit ja Best Friend Group toivottavat lemmikit, erityisesti koirat, tervetulleiksi iloisella yllätyksellä!
Koirien määrän kasvaessa Suomessa tasaisesti myös koiran kanssa matkustavien lukumäärä kasvaa koko ajan. Usein matkalle lähdetään näyttelyyn, mutta entistä enemmän koira matkustaa muun perheen mukana myös loma- ja jopa työmatkoilla. Sokos Hotellit ja Best Friend Group haluavatkin kannustaa ottamaan myös koiran mukaan matkalle, sillä koiraihmisten toiveet lemmikkiystävällisestä hotellista ovat nyt toteutuneet.
Koirien kanssa matkustaville tärkeitä asioita ovat mm. tilava huone, helppo uloskäynti, tieto mahdollisista palveluista kuten koirapuistot ja lähin eläinlääkäri sekä yleinen lemmikkiystävällinen ilmapiiri. Best Friend Groupin tekemässä asiakaskyselyssä yli 3 000 vastaajaa nimesi merkittävien asioiden joukkoon myös huoneen savuttomuuden ja materiaalien lemmikkiystävällisyyden. Erityistä iloa asiakkaille tuottivat myös yllätyksenä annetut makupalat ja lemmikkituotteet.
Helmikuun 2011 alusta alkaen jokainen koiran kanssa Sokos Hotelliin majoittuva saa tullessaan tervetuliaispaketin, joka sisältää Best Friend -tuotteita, kuten mm. puruluita, pihvitikkuja ja kakkapusseja. Paketti sisältää myös hotellikohtaista tietoa esimerkiksi lähimmistä koirapuistoista ja eläinlääkäripalveluista.
"Lemmikit matkustavat omistajiensa kanssa näyttelymatkoilla, lääkärikäynneillä tai ovat muuten vain osa matkaseuruetta. Lemmikin ottaminen matkalle ei estä hotellissa yöpymistä. Lemmikit omistajineen ovat meille tervetulleita ja pyrimme tekemään heidän matkastaan helpompaa", kertoo ketjupäällikkö Anna-Liisa Termonen SOK Matkailukaupan ketjuohjauksesta.
Paljon koirien kanssa matkustavien asiakkaiden toiveet ovat tuttuja myös Pohjoismaiden suurimmalle lemmikkitarvikealan yritykselle Best Friend Groupille. "Olemme iloisia saadessamme yhteistyökumppaniksi majoitusalan yrityksen, joka näkee lemmikin tärkeänä asiakkaana ja osana perhettä", iloitsee yhteistyöstä Groupin operatiivinen johtaja Karri Pulli. "Koiranomistajien määrä Suomessa kasvaa koko ajan ja siksi myös koiranomistajille tarjottavien palveluiden kysyntä kasvaa samassa suhteessa", mainitsee Pulli.
Tilaa Sokos Hotellien uutiskirje
Sokos Hotellien uutiskirjeen tilaajana saat kiinnostavimmat vapaa-ajan tarjoukset ja paketit suoraan sähköpostiisi. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi tästä.
Sporttiklubi urheiluseuroille ja -joukkueille
Sporttiklubi on Suomen ja Tallinnan Sokos Hotellien ja Suomen Radisson Blu Hotellien yhteinen, jäsenilleen etuja tarjoava sähköinen asiakaskerho, johon liittyminen on maksutonta.
Sporttiklubiin voivat liittyä kotimaiset urheiluseurat ja -joukkueet, jotka tarvitsevat majoitusta seuratoimintansa puitteissa.
Lue lisää sporttiklubista osoitteessa www.sporttiklubi.fi
Joutsenmerkki saapuu Sokos Hotelleihin
Ensimmäisille Sokos Hotelleille on myönnetty Joutsenmerkki tunnustuksena ympäristöasioiden hoitamisesta. Sokos Hotel Flamingo Vantaalla, Sokos Hotel Aleksanteri Helsingin keskustassa, Sokos Hotel Tammer Tampereella ja Sokos Hotel Tapiola Garden Espoossa voivat jatkossa käyttää Pohjoismaista ympäristömerkkiä laadun takeena.
Joutsenmerkki annetaan tunnustuksena jatkuvasta työstä ympäristön eteen. Sokos Hotel Flamingolle, Aleksanterille, Tammerille ja Tapiola Gardenille se on myös luonteva tapa toteuttaa S-ryhmän arvojen mukaista vastuullista toimintaa sekä pystyä parempaan yhä tiukkenevien lainsäädännön ympäristövaatimusten keskellä.
Joutsenmerkityssä hotellissa työskennellään ympäristön hyväksi mm. energian- ja vedenkulutuksen saralla, kemikaalien, raaka-aineiden ja kulutustarvikkeiden käytön alueilla, sisustus- ja kalustushankinnoissa sekä jäte- ja kuljetuspuolella. Nyt Joutsenmerkityt hotellit ovat uusia tai vasta uudistettuja yksiköitä, joissa on jo rakentamisvaiheessa huomioitu tiukemmat kriteerit energiankäytössä.
Joutsenmerkin mukainen vastuullinen ajattelutapa näkyy Sokos Hotelleissa muutenkin. Jätteet lajitellaan tarkasti, pesu- ja puhdistusaineissa käytetään ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja ja siivousmenetelmät säästävät luontoa. Valikoimissa on luomuelintarvikkeita, hotelleissa vältetään yksittäispakattuja tai kertakäyttötuotteita ja jatkuvasti etsitään veden, energian ja lämmön säästämiskohteita.
Suomessa on 26 Joutsenmerkittyä hotellia. S-ryhmän kaikki seitsemän Radisson Blu -hotellia ovat Joutsenmerkittyjä. Joutsenmerkintä on Suomessa noin 2 000 tuotteella tai palvelulla.